Hei kaikki ja eksoottisen ihanat lomaterveiset Zanzibarin paratiisisaarelta!
Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.
Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.
Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...
Inka: 130950-182209
Riikka: 145850-336259
Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda
Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.
Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
KUVIAA!!
Inka kirjoittaa paivakirjaa ja sahkot on taas poissa. Perus Luwero!
Aslaf opettaa Riikkaa pyykkaamaan. Kaikki aina kommentoivat heikoista pyykinpesutaidoistamme, mutta minkas teet, kun vaan sattuu olemaan hemmoteltu mzungu!
Baby classin oppilaat ja master Rajab jarjestaytyvat riviin koulun kentalle vesileikkeja varten.
Naapurin lapset saivat yhden tuomistamme jalkapalloista. Aslaf on kuitenkin pieni ja sorrettu ja saa siis leikkia silla harvoin, mutta kerran Aslafilla oli pallo kokonaan vain itselleen ja niinpa han paatti istua se sylissa ovemme ulkopuolella ja hokea "Fanani, fanani.." niin kauan kunnes Inka heltyi ja otti pikkuisesta kuvan! Voi mika huima palloleikki konsanaan..
Kavimme koulumme oppilaiden Shalifahin ja Sumauyyan kotona vierailulla. He asuvat yhdessa isoisoisansa ja isoisoaitinsa kanssa tassa talossa, jossa on yksi huone, ei sahkoa eika juoksevaa vetta. Ulkokeittio eli pieni katos, jossa laitetaan ruokaa jai kuvan ulkopuolelle. Suurin osa Basajjansolon lapsista asuu samantapaisissa kodeissa.
Inka paikallisessa pedikyyrissa eli maanantaimarketilla hankkimassa varpaankynsille uutta ilmetta. Hinta on aika kohtuullinen: 1000 shillinkia eli 40 eurosenttia!
Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin Naantalin auringot. Turun seudun aurinko on kylla aivan helekutin saalittava tahan paisteeseen verrattuna ja niinpa korjaan kuvatekstin: Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin paivantasaajan auringot!
Viime lauantaina kaytiin pikku retkella jossain Luweron pikkuteilla. Oltiin kaantymassa pienelle hiekkatielle, kun paikallinen mies pysaytti meidat neuvoen : "If you go that way there's less and less people". Neuvosta otettiin vaari ja suorastaan rynnistettiin tielle jossa ei ole ihmisia, silla silloin ei ole myoskaan mzungu-huutoja tai "how are you"-kysymyksen sarjatulistusta! Onneksi kuitenkin oli sen verran asutusta, etta saatiin ostettua kabalagaloja ja nautittua lounasta!
Riikka ja Hassan kotimme edustalla. Ovi, jossa on sininen verho on meidan ja toinen johtaa Moseksen ja Molen kotiin. Kuistin peralla on viela pieni varasto, jossa Molen aidin eli Gidin ja Adin mummon kukko nukkuu oisin. Ikkunan vasemmalla puolella oleva ovi avautuu Nifan, Hassanin ja Aslafin kotiin.
Tassa naette Hassanin ihanan halinalle yokkarin! Lapset ovat selanneet varmaan jokaisen meidan kirjoista tuhat kertaa, mutta ovat edelleen ihan innoissaan. Sopoo!
Muutama viikko takaperin koimme kauhun hetkia, kun Inka kuuli sankynsa paadyssa olevasta pahvilaatikosta rapinaa ja muutamaa hetkea myohemmin huoneen poikki kipitteli hiiri. Helvetti oli irti: molemmat syoksyivat kiljuen pihalle, inka itki, hyperventiloi ja tarisi! Samassa kaikki muutkin ovet aukesivet ja 11 naapuria oli tarjoamassa apuaan paniikkitilanteeseen. Koska inka ei kyennyt puhumaan, oli Riikan myonnettava nolona hataannyksen syy ja oi miten hyvat naurut kaikki saivatkaan (paitsi Inka, joka oli edelleen sokissa)!
Siita alkoi vainoharhaisuuden ajat. Pienikin kahahdus, tuulenvire, joka heilauttaa verhoja, lattialle tippuva muovipussi tai sukkamytty nurkassa aiheuttivat sangylle pomppaamisen ja kaksi valista jaanytta sydamen lyontia. Rauhattomien younien jalkeen oli asialle tehtava jotain ja niin koulun omistama kissa Pusi tuli taloon. Yhdessa paivassa ja yossa kissa pyydysti ainakin kolme hiirta meilta ja viisi muuta naapurostosta. Nain ollen 27.11. juhlittakoon tasta lahtien Pusin paivana
maanantai 17. marraskuuta 2008
Parhaat mahdolliset naapurit Kiwoko roadilla!
Olemme nyt asuneet reilut kuukauden paivat osana varmaan Luweron ihaninta naapurustoa. Kun astuu sisaan punaisesta rautaportista (tai kiipeaa sen yli, jos joku on jo lukinnut sen yoksi) , saapuu meidan pihaamme, joka ensi silmayksella nayttaa kovinkin ankealta, vaikka totuus on aivan toinen. Heti portin jalkeen nakee nelja ovea: yksi suoraan vastapaata porttia ja kolme rivissa portin vasemalla puolella. Kolmen rivin keskimaisena asumme me!
Oikealla puolellamme asuu Moseksen ja Molen perhe. Toista huoneista kaytetaan elamiseen ja toisessa on perheen omistama kauppa. Yhden huoneen asunnossa asuu vanhempien lisaksi 4 poikaa: Isak (20 v), Joel (n 10 v), Adina (4 v) ja Gideon (2,5 v). Joka paiva, kun tulemme takaisin kotiin koululta tai ostoksilta Mole toivottaa meidat tervetulleiksi sanomalla ''Kulikaijo!'', johon vastaamme ''Wuddejo!". Taman jalkeen pikkupojat hokevat sita seuraavat kymmenen minuuttia ja joka kertaa vastaamme "Wudejjo". Vaikka perheen lapset ovat harvinaisen puhtaita afrikkalaisella mittapuulla, kaksi pieninta yskivat kaikki yot silla tavalla etta on ihme ettei keuhkoja ole viela kaottu pihalle! Molella on myos hoidossaan aitinsa sairas kukko, joka ei onneksi pida samanlaista helekutinmoista metelia kuin osa taman maan kirotuista kukoista!
Perheen esikoinen Isak on nyt ylakoulun neljannella eli valmistuu koulusta luultavasti kun on 24 vuotta! Iltaisin Isak myy karkkeja keskustassa ja saadaan maistiaisia, jos kaydaan moikkailemassa.
Perheen isa Moses on asunut Lontoossa 15 vuotta ja siksi hanen kanssaan on helpompi jutella kuin monien paikallisten. Selkeasti Moses ja Mole kuitenkin pitavat Ugandaa paljon parempana kuin Eurooppaa ja kerran Mole totesi Inkalle : "Teilla on pesukoneet! Aah.. Suomi on kylla rikas maa, mutta meilla on Jeesus, pelastaja!"
Vasemmalla puolella asuvat maailman suloisimmat lapset Nifa (7 v), Hassan (5 v) ja Aslaf (3 v) aitinsa kanssa. Lasten eniten kayttama sana on luultavasti "Fanani! Fanani!!", joka tarkoittaa sita, etta meidan pitaa ottaa heista kuva ja nayttaa se kameran naytolta. Perinteisen karhuilmeen suurelle fanijoukolle tiedotettakoon, etta nama kolme osaavat jo melko mallikkaasti tehda kyseisen jalon kasvoekspression!
Pari kertaa viikossa Nifa koputtaa ovella ja tuo meille aitinsa kokkaamaa ruokaa tai hedelmia tai paahdettuja pahkinoita. Yhden kerran saimme jotain todella epailyttavia ja haisevia lihakokkareita, mutta ikava kylla emme syo lihaa, nyyh! Olemme kokanneet myos vastalahjaksi ja lauantaina meinasimme jarjestaa lettukestit.. Ne syomingit paattyivat kuitenkin siihen, etta soimme itse kaikki latyt! Hups!
Lapset kayvat kylailemassa meilla muutenkin lahes paivittain ja rakastavat katsella valokuvia ja kuvakirjoja. Erityisesti Heidin tekema laksiaislahja on saavuttanut suuren suosion! Muutama paiva sitten Hassan hoki Allun kuvalle "Bye mzungu, bye mzungu!"...
Jos Suomessa lapselta pyytaa apua on vastaus useimmiten "Miks just ma, pyyda jotain muuta auttamaan, ma teen aina kaiken!" tai jotain muuta peruslaiskaa marinaa, mutta Taalla lapset auttavat aina pyydettaessa ja ilman pyyntoakin. Esimerkiksi jos emme ole kotona ja alkaa sataa, Nifa on kerannyt pyykit turvaan kastumiselta ja kun tulemme ostoksilta Hassan ja Aslaf kantavat kauppakassit.
Neljannessa asunnossa asuu noin kolmekymppinen nainen. Tama asunto on ainoa jossa ei ole sahkoa. Nainen on hullu jalkopallo fani ja kun radiosta tulee matsi, voisi metelin ja kannustushuutojen volyymista paatella, etta asunnossa enemmankin futisfaanatikkoja, mut ei oo! Naapurillamme kay lahes paivittain herrasvieraita riiamassa, mutta ei taida neiti osata paattaa kenet ottais.
Koko naapuroston lapsilla on yhtenainen tyyli. Selkea muotivillitys on kulkea ympariinsa ylaosattomissa tai juoksenella valilla jopa nakkena. Taalla ei myoskaan ole ihan niin tarkkaa kayttaako tyttojen vai poikien vaatteita ja niinpa esim Hassanilla on vaaleanpunainen halinalle mekkoyokkari!
Lapset saavat kulkea kaikissa asunnoissa ja auttavat kaikkia aikuisia. Ei ole aina niin tarkkaa kuka on kenenkin lapsi vaan kaikista pidetaan huolta.. Oi mika onni, etta saimme asuinpaikaksemme juuri taman talon!
Oikealla puolellamme asuu Moseksen ja Molen perhe. Toista huoneista kaytetaan elamiseen ja toisessa on perheen omistama kauppa. Yhden huoneen asunnossa asuu vanhempien lisaksi 4 poikaa: Isak (20 v), Joel (n 10 v), Adina (4 v) ja Gideon (2,5 v). Joka paiva, kun tulemme takaisin kotiin koululta tai ostoksilta Mole toivottaa meidat tervetulleiksi sanomalla ''Kulikaijo!'', johon vastaamme ''Wuddejo!". Taman jalkeen pikkupojat hokevat sita seuraavat kymmenen minuuttia ja joka kertaa vastaamme "Wudejjo". Vaikka perheen lapset ovat harvinaisen puhtaita afrikkalaisella mittapuulla, kaksi pieninta yskivat kaikki yot silla tavalla etta on ihme ettei keuhkoja ole viela kaottu pihalle! Molella on myos hoidossaan aitinsa sairas kukko, joka ei onneksi pida samanlaista helekutinmoista metelia kuin osa taman maan kirotuista kukoista!
Perheen esikoinen Isak on nyt ylakoulun neljannella eli valmistuu koulusta luultavasti kun on 24 vuotta! Iltaisin Isak myy karkkeja keskustassa ja saadaan maistiaisia, jos kaydaan moikkailemassa.
Perheen isa Moses on asunut Lontoossa 15 vuotta ja siksi hanen kanssaan on helpompi jutella kuin monien paikallisten. Selkeasti Moses ja Mole kuitenkin pitavat Ugandaa paljon parempana kuin Eurooppaa ja kerran Mole totesi Inkalle : "Teilla on pesukoneet! Aah.. Suomi on kylla rikas maa, mutta meilla on Jeesus, pelastaja!"
Vasemmalla puolella asuvat maailman suloisimmat lapset Nifa (7 v), Hassan (5 v) ja Aslaf (3 v) aitinsa kanssa. Lasten eniten kayttama sana on luultavasti "Fanani! Fanani!!", joka tarkoittaa sita, etta meidan pitaa ottaa heista kuva ja nayttaa se kameran naytolta. Perinteisen karhuilmeen suurelle fanijoukolle tiedotettakoon, etta nama kolme osaavat jo melko mallikkaasti tehda kyseisen jalon kasvoekspression!
Pari kertaa viikossa Nifa koputtaa ovella ja tuo meille aitinsa kokkaamaa ruokaa tai hedelmia tai paahdettuja pahkinoita. Yhden kerran saimme jotain todella epailyttavia ja haisevia lihakokkareita, mutta ikava kylla emme syo lihaa, nyyh! Olemme kokanneet myos vastalahjaksi ja lauantaina meinasimme jarjestaa lettukestit.. Ne syomingit paattyivat kuitenkin siihen, etta soimme itse kaikki latyt! Hups!
Lapset kayvat kylailemassa meilla muutenkin lahes paivittain ja rakastavat katsella valokuvia ja kuvakirjoja. Erityisesti Heidin tekema laksiaislahja on saavuttanut suuren suosion! Muutama paiva sitten Hassan hoki Allun kuvalle "Bye mzungu, bye mzungu!"...
Jos Suomessa lapselta pyytaa apua on vastaus useimmiten "Miks just ma, pyyda jotain muuta auttamaan, ma teen aina kaiken!" tai jotain muuta peruslaiskaa marinaa, mutta Taalla lapset auttavat aina pyydettaessa ja ilman pyyntoakin. Esimerkiksi jos emme ole kotona ja alkaa sataa, Nifa on kerannyt pyykit turvaan kastumiselta ja kun tulemme ostoksilta Hassan ja Aslaf kantavat kauppakassit.
Neljannessa asunnossa asuu noin kolmekymppinen nainen. Tama asunto on ainoa jossa ei ole sahkoa. Nainen on hullu jalkopallo fani ja kun radiosta tulee matsi, voisi metelin ja kannustushuutojen volyymista paatella, etta asunnossa enemmankin futisfaanatikkoja, mut ei oo! Naapurillamme kay lahes paivittain herrasvieraita riiamassa, mutta ei taida neiti osata paattaa kenet ottais.
Koko naapuroston lapsilla on yhtenainen tyyli. Selkea muotivillitys on kulkea ympariinsa ylaosattomissa tai juoksenella valilla jopa nakkena. Taalla ei myoskaan ole ihan niin tarkkaa kayttaako tyttojen vai poikien vaatteita ja niinpa esim Hassanilla on vaaleanpunainen halinalle mekkoyokkari!
Lapset saavat kulkea kaikissa asunnoissa ja auttavat kaikkia aikuisia. Ei ole aina niin tarkkaa kuka on kenenkin lapsi vaan kaikista pidetaan huolta.. Oi mika onni, etta saimme asuinpaikaksemme juuri taman talon!
lauantai 8. marraskuuta 2008
Uganda esittaytyy!
Latifa pesee kasia liikkatunnin jalkeen..
Jita leikkaa synttarikakkuaan ja Silvia kaataa limpparia taustalla. Jjita taytti 46!
Naapurin Hassan auttaa ostosten kantamisessa..
Eric ja siskot hakevat pumppukaivolta vetta.. Mahtaakohan pojan kanisterissa olla mitaan, kun paasee perille?
Sanojen opettelua babyclassissa. 3-vuotias Sumayah opettaa ja muut toistavat. Ugandan englannissa jokaisen sanan peraan lisataan lausuessa ''i'':)
e.g ''boxii, bollii, sanii, buukii(book)''
Sifah, Madam Aishan 5-vuotias tytar puvustaa babyclassin 3-vuotiasta Mariamia
Naapurin lapset Aslaf(4v), Adinah(3v), Hassan(5v), Nifa(7v) ja naapurimme "alpo" Rusi(ika ei tiedossa, mutta oven ollessa raollaan tama voimakastahtoinen tyttonen tunkeutuu kamppaamme ja levittelee kaikki mahdolliset irtaimet esineet ympari lattiaa ja mahdollisuuksien mukaan myos sangyn alle:))
Useimmiten Luweron lapset pukeutuvat yhteen vaatekappaleeseen, paitaan, housuihin tai pikkareihin tai aatamin asuun, jotka usein ovat tosi resuisessa kunnossa. Second hand vaatteet eivat kulkeudu suoraan apua tarvitseville vaan marketeilla tyoskenteleville jalleenmyyjille.
Waddimba Samin, UPAn koordinaattorin pikkusisko hakemassa vetta kaivolta. Meidan ei tarvitse pumpata vettamme, vaan saamme sen lahes eurooppalaisittain laheisen kaupan vesijohdosta.
Riikka paikallisen sadeKUURON jalkeen.
Tulevat Picassot - Latifa ja Livingstone:)
Lomalla Jinjassa, Niilin alkulahteella.
Free Activity tunneilla lapset paasevat leikkimaan palikoilla, ''oikeilla leluilla'', ja muksut esittelevat rakennelmiaan innolla!:D
Paivisin opettajien avustuksen lisaksi askarrellaan opetusmateriaalia luokkiin kuolun toimistolla
Naapurin Nifa(7v) ja Hassan (5v) pyykkaamassa.
Kasienpesu liikkatunnin jalkeen. Tytot ''kuntoilevat'' pikkareissa ja pojat shortseissa, ettei koulupuku suttaannu:)
Koulun lehma ja Riikka
Art and craft
Inka ugandalaistuu...
Riikka topclassissa.
Mister Aloni valmiina tarjoilemaan puuroa. Takana nakyy koulun keittio.
Kasubi market, Kampala
Bon appetit!
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Perus settii Luwerost... :D
Saavuttuamme Luweroon ensisilmays asuntoomme, tyhjaan huoneeseen, oli melkoinen jarkytys. UPA ei ollut valmistellut mitaan meita varten ja jatti meidat tyhjan paalle seisomaan, luottaen siihen, etta muut vapaaehtoiset pitaa meista huolta(mika ei todella ole vapaaehtoisten tyota!) Kolme viikkoa sitten pidettiin kokous Luwerossa, jossa vaadittiin UPAlta selvitysta siita, mihin kaikki maksamamme rahat katoavat. Nyt asiat ovat paremmin. Rahat katoavat ''into the big pool", mutta avautuminen kannatti, koska UPA lupasi maksaa meille kummallekkin 50 000(ish 25 euroa) kuukaudessa takaisin ja nailla nakymin emme todella ole maksamassa UPAlle toista kertaa yhtaan mitaan. Se siis tarkoittaa sita, etta meilta kuluu puolet vahemman rahaa jarjestomaksuihin, eli kummallakin on noin 300 euroa enemman rahaa. Saattaa siis olla, etta joulukuussa Zanzibarin rannoilla aurinkoa palvomasta loytyy kaksi Luweron yksinkertaistakin alkeellisempaa elamaa paennutta mzungua... :D
Blogin johdannossa luvataan kertoa ripulista, mutta ikava kylla nyt on uutisia vasta oksennustaudista. Puolitoistaviikkoa sitten avocadotomaattitaytteiset chapatit olivat liikaa Inkan vatsalle ja ne palautettiin vauhdilla. Riikalla on selvastikin kestavamopi vatsa, silla hanella ei ollut edes yhta ilmavaivaa. Inka oli todella heikkona kaksi vuorokautta, jotka sisalsivatkin lahinna nukkumista. Sahko palasi paivien odottelun jalkeen kuitenkin tuona aikana Luweroon, joten suurin ponnistus vatsataudin kourissa oli hivuttautua metrin verran kohti pistorasiaa, jotta kamera toimisi taas...
Inkan maatessa lauantaina toipilaana Riikka suuntasi mister Basiitan kanssa lasten urheilupaivaan. Kutsu oli kaynyt kymmeneksi ja lahdimme ehka varttia vaille kohti Kasanaa. Kavely kesti melkein tunnin ja olimme silti ensimmaisten joukossa paikalla. Lajeina oli tavanomaisten juoksujen ynna muiden tylsyyksien lisaksi kovin mielenkiintoisia kisoja kuten perinneasuun pukeutumista ja kouluun valmistautumista. Lopuksi lapset (joita oli melkein tuhat)
esittivat sotilasparaatia ja kaikilla oli mustavalkoiseksi maalattu keppi aseena! Suomessa ei varmaankaan laitettaisi viisvuotiasta marssimaan tahdissa pyssy ojossa, mutta oli jannittavaa nahda etta taallakin osataan kulkea suorissa riveissa!! Riikka tuli myos julmasti huijatuksi ekaa kertaa moottoripyorabodabodan kyytiin ja niin rikkoutui paatos olla kayttamatta niita tan puolen vuoden aikana!
Pihapiirissamme sijaitsee kaksi vessavaihtoehtoa: superkuvottava karpaslatriini, jossa pienet mustat itikat hyokkaavat valittomasti pahaa-aavistamattoman asiakkaan kippuun seka oiseen aikaan sitakin iljettavampi latriini, jonka sadat viisisenttiset torakat valtaavat heti piemean laskeuduttua. Siispa olemmekin kayttaneet mielellamme erityisen siisteja koulun vessoja. Mister Basiitta on jatkuvasti hyvin huolissaan omasta maineestaan ja niinpa ei voinut kieltaytya torakkamyrkyttajien tarjouksesta puhdistaa koulun vessat 18 000 shillingilla ja myontaa, etta koululla ei yksinkertaisesti ole rahaa ja opettajat tienaavat vain neljanneksen siita mita valtion kouluissa ansaitaan. Kiitos mister Basiitan tempauksen saimme nahda ensimmaiset torakat kyseisissa vessoissa, kun kaikki viisi hyonteista ryomivat latriinista pokerryksissa ulos kananruuaksi ja nyt saa nahda pystytaanko kaikille opettajille maksamaan taytta palkkaa...
Afrikkalainen perustyoasento ja vaahtomuovipatjojen lapituntuvat laudat ovat saaneet meidat innostumaan selkakipuja torjuvasta lenkkeilysta. Uganda tarjoaa tahan harrastukseen maailman kauneimmat puitteet - auringonlaskun aikaan uskomattoman vehrea maisema saa lahes itkemaan. Tassa maassa monet eivat kuitenkaan ole ymmarteneet maan tarjoamia mahdollisuuksia ja niinpa olemmekin kaupungin ainoat lenkkeilijat! Kun ohitamme minka tahansa talon tai pihan ihmiset intoutuvat kiljumaan, huutamaan, osoittelemaan ja seuraamaan meita. Ennatys oli kun 16 lasta seurasi meita varmaan kilometrin verran.. Yleensa seuraajat ovat harmittomia, lahinna uteliaita lapsia, mutta ikavaksemme myos eras alkoholisoitunut allottava mies lyottaytyi lenkkiseuraksemme. Mies kipitti perassamme alle kosketusetaisyyden paassa ja ensimmaista kertaa oli pakko olla oikeasti toykea ja kaskea miesta lopettamaan ja menemaan pois! Siita ei kuitenkaan ollut mitaan hyotya ja mies luovutti vasta kunnon pettaessa..
Myos toinen negatiivinen kokemus tapahtui viime viikolla, vaikka lahinna se oli huvittavaa. Olimme ostaneet maanantaimarkkinoilta uudet flipflopit ja naapuruston pahansuopa pikkupoika sai loistavan idean heittaa mzungun kengan kuoppaan.. Kyselykierros auttoi ja naapurin Nifa kiikutti pian kengan takaisin.. Meidan puolestamme asia oli silla hoidettu, mutta yllatten pihalla meteloi kolme aikuista, 8 lasta, pieni sylivauva neuvottoman mzungun seisoessa silmat pyoreina vieressa. Naapurin aiti kertoi uhanneensa poikaansa pieksemisella aavistettuaan taman osallisuuden rikokseen, jos poika ei paljasta kengan sijaintia.. Inka pakeni sisalle nauramaan, mutta Riikan oli pakotettava itsensa pysymaan kasassa ettei paljastaisi kuinka huvittavalta tama "todella vakava" tilanne meidan silmissamme naytti!
Tama viikonloppu vietettiin rentoutuen Jinjassa ja nahtiin Niilin alkulahde, mutta siita kerrotaan ehka lisaa myohemmin!
Blogin johdannossa luvataan kertoa ripulista, mutta ikava kylla nyt on uutisia vasta oksennustaudista. Puolitoistaviikkoa sitten avocadotomaattitaytteiset chapatit olivat liikaa Inkan vatsalle ja ne palautettiin vauhdilla. Riikalla on selvastikin kestavamopi vatsa, silla hanella ei ollut edes yhta ilmavaivaa. Inka oli todella heikkona kaksi vuorokautta, jotka sisalsivatkin lahinna nukkumista. Sahko palasi paivien odottelun jalkeen kuitenkin tuona aikana Luweroon, joten suurin ponnistus vatsataudin kourissa oli hivuttautua metrin verran kohti pistorasiaa, jotta kamera toimisi taas...
Inkan maatessa lauantaina toipilaana Riikka suuntasi mister Basiitan kanssa lasten urheilupaivaan. Kutsu oli kaynyt kymmeneksi ja lahdimme ehka varttia vaille kohti Kasanaa. Kavely kesti melkein tunnin ja olimme silti ensimmaisten joukossa paikalla. Lajeina oli tavanomaisten juoksujen ynna muiden tylsyyksien lisaksi kovin mielenkiintoisia kisoja kuten perinneasuun pukeutumista ja kouluun valmistautumista. Lopuksi lapset (joita oli melkein tuhat)
esittivat sotilasparaatia ja kaikilla oli mustavalkoiseksi maalattu keppi aseena! Suomessa ei varmaankaan laitettaisi viisvuotiasta marssimaan tahdissa pyssy ojossa, mutta oli jannittavaa nahda etta taallakin osataan kulkea suorissa riveissa!! Riikka tuli myos julmasti huijatuksi ekaa kertaa moottoripyorabodabodan kyytiin ja niin rikkoutui paatos olla kayttamatta niita tan puolen vuoden aikana!
Pihapiirissamme sijaitsee kaksi vessavaihtoehtoa: superkuvottava karpaslatriini, jossa pienet mustat itikat hyokkaavat valittomasti pahaa-aavistamattoman asiakkaan kippuun seka oiseen aikaan sitakin iljettavampi latriini, jonka sadat viisisenttiset torakat valtaavat heti piemean laskeuduttua. Siispa olemmekin kayttaneet mielellamme erityisen siisteja koulun vessoja. Mister Basiitta on jatkuvasti hyvin huolissaan omasta maineestaan ja niinpa ei voinut kieltaytya torakkamyrkyttajien tarjouksesta puhdistaa koulun vessat 18 000 shillingilla ja myontaa, etta koululla ei yksinkertaisesti ole rahaa ja opettajat tienaavat vain neljanneksen siita mita valtion kouluissa ansaitaan. Kiitos mister Basiitan tempauksen saimme nahda ensimmaiset torakat kyseisissa vessoissa, kun kaikki viisi hyonteista ryomivat latriinista pokerryksissa ulos kananruuaksi ja nyt saa nahda pystytaanko kaikille opettajille maksamaan taytta palkkaa...
Afrikkalainen perustyoasento ja vaahtomuovipatjojen lapituntuvat laudat ovat saaneet meidat innostumaan selkakipuja torjuvasta lenkkeilysta. Uganda tarjoaa tahan harrastukseen maailman kauneimmat puitteet - auringonlaskun aikaan uskomattoman vehrea maisema saa lahes itkemaan. Tassa maassa monet eivat kuitenkaan ole ymmarteneet maan tarjoamia mahdollisuuksia ja niinpa olemmekin kaupungin ainoat lenkkeilijat! Kun ohitamme minka tahansa talon tai pihan ihmiset intoutuvat kiljumaan, huutamaan, osoittelemaan ja seuraamaan meita. Ennatys oli kun 16 lasta seurasi meita varmaan kilometrin verran.. Yleensa seuraajat ovat harmittomia, lahinna uteliaita lapsia, mutta ikavaksemme myos eras alkoholisoitunut allottava mies lyottaytyi lenkkiseuraksemme. Mies kipitti perassamme alle kosketusetaisyyden paassa ja ensimmaista kertaa oli pakko olla oikeasti toykea ja kaskea miesta lopettamaan ja menemaan pois! Siita ei kuitenkaan ollut mitaan hyotya ja mies luovutti vasta kunnon pettaessa..
Myos toinen negatiivinen kokemus tapahtui viime viikolla, vaikka lahinna se oli huvittavaa. Olimme ostaneet maanantaimarkkinoilta uudet flipflopit ja naapuruston pahansuopa pikkupoika sai loistavan idean heittaa mzungun kengan kuoppaan.. Kyselykierros auttoi ja naapurin Nifa kiikutti pian kengan takaisin.. Meidan puolestamme asia oli silla hoidettu, mutta yllatten pihalla meteloi kolme aikuista, 8 lasta, pieni sylivauva neuvottoman mzungun seisoessa silmat pyoreina vieressa. Naapurin aiti kertoi uhanneensa poikaansa pieksemisella aavistettuaan taman osallisuuden rikokseen, jos poika ei paljasta kengan sijaintia.. Inka pakeni sisalle nauramaan, mutta Riikan oli pakotettava itsensa pysymaan kasassa ettei paljastaisi kuinka huvittavalta tama "todella vakava" tilanne meidan silmissamme naytti!
Tama viikonloppu vietettiin rentoutuen Jinjassa ja nahtiin Niilin alkulahde, mutta siita kerrotaan ehka lisaa myohemmin!
tiistai 21. lokakuuta 2008
Basajjansolo
Kaksi punakeltaista rapattua taloa viidakkoisessa ymparistossa tarjoavat opetuspuitteet 65 yonmustalle lapselle. Runsas viikko sitten tutuistuimme Basajjansolon ala-asteeseen. Koulurakennus ja tarvikkeet ovat suomalaiskouluihin tottuneille lansimaisille pisatutkimusten ykkossijoilla keikkuville mzunguille kovin alkeelliset. Nelja luokkaa sisaltavat kukin liitutaulun, A4-kokoisen valkotaulun, pulpetteja, olkiharjoja, oppilaat ja hyvan paivan sattuessa myos opettajan. KOulun keittiosta vastaa mister Aloni, joka kokkaa paivittain puurokupillisen kullekkin oppilaalle. Puuro keitetaan nuotiolla valtavassa padassa ja tarjotaan kirjavista muovimukeista. Hygieniataso saisi suomalaisen terveystarkastajan lakkauttamaan koko koulun. Yksi koulun neljasta opettajasta on koulutettu ja kaksi on toivonut kayttoonsa kansallista opetussuunniotelmaa. Ne kopioidaan heti, kun koululla on siihen varaa.
Koulupaivat alkavat kahdeksan aikaan aamunavauksella. Oppilaat seisovat luokittain jonoissa koulun pihassa. Vuorollaan yksi opettajista laulattaa lepsilla muunmuassa Ugandan kansallislaulun, kertaa viikonpaivia, rukoilee heidan kanssaan ja tarkistaa lasten kasien ja kynsien puhtauden, joka on samaa tasoa kuin Suomessa oltua viikon metsassa leirilla.
Koulun nuorimmat oppilaat ovat 3-5 -vuotiaita ja muodostavat Babyclassin. Alusta asti ollaan avustettu tata madame Agnesin ipanalaumaa, mutta jo kahdesti olemme olleet omillamme heidan kanssaan. Kielimuuri hankaloittaa lasten kanssa toimimista. Onneksi mr Basiita opetti meille muutaman tarkeaksi katsomamme fraasin: ala lyo kaveriasi, ala juokse, ala koske, hiljaa, istu alas, pyyda anteeksi, kiitos, ole hyva ja hienoa! Varsinkin luokan junnut aiheuttavat suurta tarvetta kayttaa juuri noita lugandankielisia ilmauksia.
Topclassilla on reilu parikymmenta valtavan suloista 6-8 -vuotiasta lasta. Heilla on jo jonkin verran keskittymiskykya ja ymmartavat jopa englanninkielisia ohjeita. Suurimmaksi osaksi madame Justinen tunnit ovat taululta kopioimista ja kuorossa toistamista. Oppilailla ei ole lainkaan oppikirjoja naissa kahdessa junioriluokassa, mutta vihkoja kaytetaan paljon. Madame Justinen puoltoistavuotias poika Sam roikkuu aitinsa selassa kantoliinassa paivittain ja valilla oppilaat ovat tuuliajolla, kun on Samin ruoka-aika tai muu itkun aihe...
Primary onen oppilaat ovat 8-10-vuotiaita ja kayttaytyvat mallikkaasti johtajaopettaja madame Aishan kaitsemina. Lapset ovat innostuneita, musikaalisia ja tanssivat paremmin kuin yksikaan suomalaislapsi. Liikkatunnin koittaessa kaikki lapset poukkoilevat pihalla pelkissa pikkareissa - muuten koulupuku tahriintuu. P1:n oppilaat ovat saaneet sponsorirahoilla kirjoja ja siistiin vihkoon saattaa saada kannustetarran.
P2:n opettaja mister Rachjapp on kahden vuoden mittaisen opettajakoulutuksen lapikaynyt ihan oikea opettaja. Se myos nakyy naiden yli kymmenenvuotiaiden oppilaiden hyvassa kaytoksessa ja luokan jarjestaytyneisyydessa. Erityisesti luokan isot tytot pitavat aamunavausta kasassa ja auttavat pienempia ruokatunninriitojen selvittelyssa ja kolhujen paikkailussa. Muuten mister Rachjapp on mielenkiintoinen persoona. Han puhuu yhta nopeasti kuin Ugandassa yleensakin asiat tapahtuu eli todella verkkaisesti ja noudattaa omia aikataulujaan piittamatta yhteisesta lukujarjestyksesta. Han kyselee myos jatkuvasti Suomesta ja siita milloin hankitaan Ugandan kansalaisuudet!
Meidan missiomme on tehda tyhjista huoneista viihtyisia ja virikkeellisia luokkia ja avustaa opettajia opetuksessa seka keksia uusia opetusmenetelmia ynna muuta. Materiaalia meilla ei ole kaytossa lainkaan. Onneksi intialaiset antavat ''supermarketistaan'' pahvilaatikoita, joista teemme vaikka mita:D!
Kaikki hyvin taalla siis. Meilla on oma koti, ihania huoltapitavia naapureita ja intoa lenkkeilyyn.
Koulupaivat alkavat kahdeksan aikaan aamunavauksella. Oppilaat seisovat luokittain jonoissa koulun pihassa. Vuorollaan yksi opettajista laulattaa lepsilla muunmuassa Ugandan kansallislaulun, kertaa viikonpaivia, rukoilee heidan kanssaan ja tarkistaa lasten kasien ja kynsien puhtauden, joka on samaa tasoa kuin Suomessa oltua viikon metsassa leirilla.
Koulun nuorimmat oppilaat ovat 3-5 -vuotiaita ja muodostavat Babyclassin. Alusta asti ollaan avustettu tata madame Agnesin ipanalaumaa, mutta jo kahdesti olemme olleet omillamme heidan kanssaan. Kielimuuri hankaloittaa lasten kanssa toimimista. Onneksi mr Basiita opetti meille muutaman tarkeaksi katsomamme fraasin: ala lyo kaveriasi, ala juokse, ala koske, hiljaa, istu alas, pyyda anteeksi, kiitos, ole hyva ja hienoa! Varsinkin luokan junnut aiheuttavat suurta tarvetta kayttaa juuri noita lugandankielisia ilmauksia.
Topclassilla on reilu parikymmenta valtavan suloista 6-8 -vuotiasta lasta. Heilla on jo jonkin verran keskittymiskykya ja ymmartavat jopa englanninkielisia ohjeita. Suurimmaksi osaksi madame Justinen tunnit ovat taululta kopioimista ja kuorossa toistamista. Oppilailla ei ole lainkaan oppikirjoja naissa kahdessa junioriluokassa, mutta vihkoja kaytetaan paljon. Madame Justinen puoltoistavuotias poika Sam roikkuu aitinsa selassa kantoliinassa paivittain ja valilla oppilaat ovat tuuliajolla, kun on Samin ruoka-aika tai muu itkun aihe...
Primary onen oppilaat ovat 8-10-vuotiaita ja kayttaytyvat mallikkaasti johtajaopettaja madame Aishan kaitsemina. Lapset ovat innostuneita, musikaalisia ja tanssivat paremmin kuin yksikaan suomalaislapsi. Liikkatunnin koittaessa kaikki lapset poukkoilevat pihalla pelkissa pikkareissa - muuten koulupuku tahriintuu. P1:n oppilaat ovat saaneet sponsorirahoilla kirjoja ja siistiin vihkoon saattaa saada kannustetarran.
P2:n opettaja mister Rachjapp on kahden vuoden mittaisen opettajakoulutuksen lapikaynyt ihan oikea opettaja. Se myos nakyy naiden yli kymmenenvuotiaiden oppilaiden hyvassa kaytoksessa ja luokan jarjestaytyneisyydessa. Erityisesti luokan isot tytot pitavat aamunavausta kasassa ja auttavat pienempia ruokatunninriitojen selvittelyssa ja kolhujen paikkailussa. Muuten mister Rachjapp on mielenkiintoinen persoona. Han puhuu yhta nopeasti kuin Ugandassa yleensakin asiat tapahtuu eli todella verkkaisesti ja noudattaa omia aikataulujaan piittamatta yhteisesta lukujarjestyksesta. Han kyselee myos jatkuvasti Suomesta ja siita milloin hankitaan Ugandan kansalaisuudet!
Meidan missiomme on tehda tyhjista huoneista viihtyisia ja virikkeellisia luokkia ja avustaa opettajia opetuksessa seka keksia uusia opetusmenetelmia ynna muuta. Materiaalia meilla ei ole kaytossa lainkaan. Onneksi intialaiset antavat ''supermarketistaan'' pahvilaatikoita, joista teemme vaikka mita:D!
Kaikki hyvin taalla siis. Meilla on oma koti, ihania huoltapitavia naapureita ja intoa lenkkeilyyn.
torstai 16. lokakuuta 2008
Haloo Suomi!
Tassa Riikka moi!
Ihana lukea terkkuja kaikilta, vaikka Eevin viesti olikin jokseenkin eoamaarainen.
Ollaan oltu koko viikko koululla ja tyonsarkaa riittaa varmasti viela pitkaan. Oon ajatellut opetella lypsamaan lehman, silla meian koulu omistaa niita kaksin kappalein :) Niiden hoitaja ei kuitenkaan puhu muuta kuin Lugandaa, joten pitaa varmaan opetella se ensin!
Tiistaina juhlittiin Madame Jitan synttareita (paljon kakkua!!!) ja annettiin salmiakkia lahjaksi.. Toi oli siis vinkki!! Varastot vaan tyhjenee ja tyhjenee....
Taa Luwero on aivan ihastuttava kaupunki, jonka ainoa haittapuoli on se, etta ei voida menna joka maanantai reggae jameihin!
Soitelkaa ja kommatkaa!
Ihana lukea terkkuja kaikilta, vaikka Eevin viesti olikin jokseenkin eoamaarainen.
Ollaan oltu koko viikko koululla ja tyonsarkaa riittaa varmasti viela pitkaan. Oon ajatellut opetella lypsamaan lehman, silla meian koulu omistaa niita kaksin kappalein :) Niiden hoitaja ei kuitenkaan puhu muuta kuin Lugandaa, joten pitaa varmaan opetella se ensin!
Tiistaina juhlittiin Madame Jitan synttareita (paljon kakkua!!!) ja annettiin salmiakkia lahjaksi.. Toi oli siis vinkki!! Varastot vaan tyhjenee ja tyhjenee....
Taa Luwero on aivan ihastuttava kaupunki, jonka ainoa haittapuoli on se, etta ei voida menna joka maanantai reggae jameihin!
Soitelkaa ja kommatkaa!
perjantai 10. lokakuuta 2008
Sattuu ja tapahtuu...
Maanantain jalkeen on tapahtunut todella paljon! Nyt ollaan ensimmaista kertaa nettikahvilassa Kasanassa, joka on osa Luweroa.
Tiistai:
Aamulla pakattiin kaikki kamat ja oltiin valmiina autokyytia varten. Oltiin kasattu koko omaisuutemme guesthousen kuistille. Natissa pinossa olivat kaksi patjaa, hyttysverkot, matkalaukullinen lasten leluja ja kirjoja, kaksi rinkkaa, valtava auringonkeltainen nahkakassi, kaksi kangaskassia, reppu ja tietysti nelja kahvikuppia, joilla UPA muisti vapaaehtoisiaan heidan lahtiessaan ‘’oman onnensa nojaan’’.
Pian meille kuitenkin valkeni, etta emme suinkaan saa kyytia neliovisella autolla, vaan muutto tapahtuu Matatulla.
Puolentunnin matkan jalkeen Nansanasta New taxiparkiin (kommentti: new taxipark on mailman sairain bussivarikko jossa on miljoona Hiacea, samanverran paikallisia myymassa pahkinoita ja banaaneja ja kulkeminen on hyvin hankalaa, etenkin jos on laski mzungu!) vaihdoimme toiseen matatuun ja aloitimme innolla matkan kohti tulevan puolvuotisen kotikuntaamme..
Perilla tapasimme mister Basiitan, joka on perustanut Samin kanssa koulun, jolla tulemme tekemaan hommia. Vihdoin paasimme herra Basiitan johdatuksella nakemaan tulevan kotimme – tyhja siniseinainen noin 20 nelioinen huone satunnaisesti toimivalla sahkolla, ilman lamppua, sankyja, tai mitaan!
Hetken paita pudisteltuamme hyvaksyimme kohtalomme (olihan meilla sentaan patjat ja 4 kuppia UPAlta!) ja lahdimme katsastamaan koulua. Onneksi keski-ikainen hollantilaisnainen, madame Jita, on kuin maan paalle laskeutunut aurinko, jolle mikaan ei ole mahdotonta. Han oli ‘’ really angry’’ ja otti meidat siipiensa suojiin. Niinpa vietimme ensimmaisen yon oikein mukavassa Guesthousessa Luweron keskustassa.
Keskiviikko:
Herasimme Silvian soittoon. Mr Basiitta oli kuulemma aarimmaisen pahoillaan ja hapeissaan kohtalostamme eika ollut nukkunut koko yona. Sovimme tapaavamme koululla.
Painelimme hyvaa vauhtia paatieta pitkin kohti koulua kyllastyneina jatkuviin huomion osoituksiin ihon varimme takia. Erityisen rasittavalta tuntui kun joku aalio kipitti lahes kannoillamme ja huusi jatkuvasti "Good morning young ladies! You walk too fast, you walk too fast!! Stop, wait!! You walk so..... " kunnes :''IT'S ME MISTER BASIITTA!!!!'' Pysahdyttyamme ja kaannyttyamme seuraajaamme pain kuulimme ujohkon kysymyksen: ''didn't you hear me...?
Mister Basiitta tarjosi meille seka aamiaisen etta lounaan. Osti sangyn, antoi yhden omistaan ja vei meidat shoppaamaan kaiken tarpeellisen. Aivan liikaa miehelta, joka ei ollut syypaa mihinkaan!
Sovimme etta tapaamme UPAn Samin torstaina ja pidamme pienen kokouksen...
Torstai (Ugandan itsenaisyyspaiva):
Herasimme Silvian koputteluun. Mr Basiitta ja Sam odottivat oven takana, jonka ystavalliset naapurin muksut olivat lukinneet ulkopuolelta! Lahdimme koululle ja pidimme palaverin, johon myos Jita osallistui. Toivotaan, etta UPA jatkossa jarjestaa asiansa paremmin tai muuten jarjestolla ei enaa kohta ole ainuttakaan vapaaehtoista. Sam on tosi ihana ja ahkera, mutta jarjeston ylin hallinto on maan tapaan todella korruptoitunut! Lahitulevaisuudessa saamme tietaa palautetaanko meille osa rahoistamme...
Kotimme on kuitenkin ihan ihana ja tarjosimme Silvialle tupaantuliaisillallisen.
Perjantai:
Eka koulupaiva oli siis tanaan! Tyomaata riittaa ja kerrotaan lisaa koulusta myohemmin.
Nyt lahdetaan jatkamaan sisustamista ja laittamaan ruokaa!
Kivaa kun kommentoitte blogia ja mukava kuulla, etta suomessa on niinkin lamminta kuin 12 astetta! WAU!!!
T. Rusketusraidallinen Inka ja edelleen kalpea Riikka
PS. Viirulle tiedoksi: pida ryynaris ja on taalla pitkanokkia, mutta niihin verrattuna sa oot laski mzungu.
Tiistai:
Aamulla pakattiin kaikki kamat ja oltiin valmiina autokyytia varten. Oltiin kasattu koko omaisuutemme guesthousen kuistille. Natissa pinossa olivat kaksi patjaa, hyttysverkot, matkalaukullinen lasten leluja ja kirjoja, kaksi rinkkaa, valtava auringonkeltainen nahkakassi, kaksi kangaskassia, reppu ja tietysti nelja kahvikuppia, joilla UPA muisti vapaaehtoisiaan heidan lahtiessaan ‘’oman onnensa nojaan’’.
Pian meille kuitenkin valkeni, etta emme suinkaan saa kyytia neliovisella autolla, vaan muutto tapahtuu Matatulla.
Puolentunnin matkan jalkeen Nansanasta New taxiparkiin (kommentti: new taxipark on mailman sairain bussivarikko jossa on miljoona Hiacea, samanverran paikallisia myymassa pahkinoita ja banaaneja ja kulkeminen on hyvin hankalaa, etenkin jos on laski mzungu!) vaihdoimme toiseen matatuun ja aloitimme innolla matkan kohti tulevan puolvuotisen kotikuntaamme..
Perilla tapasimme mister Basiitan, joka on perustanut Samin kanssa koulun, jolla tulemme tekemaan hommia. Vihdoin paasimme herra Basiitan johdatuksella nakemaan tulevan kotimme – tyhja siniseinainen noin 20 nelioinen huone satunnaisesti toimivalla sahkolla, ilman lamppua, sankyja, tai mitaan!
Hetken paita pudisteltuamme hyvaksyimme kohtalomme (olihan meilla sentaan patjat ja 4 kuppia UPAlta!) ja lahdimme katsastamaan koulua. Onneksi keski-ikainen hollantilaisnainen, madame Jita, on kuin maan paalle laskeutunut aurinko, jolle mikaan ei ole mahdotonta. Han oli ‘’ really angry’’ ja otti meidat siipiensa suojiin. Niinpa vietimme ensimmaisen yon oikein mukavassa Guesthousessa Luweron keskustassa.
Keskiviikko:
Herasimme Silvian soittoon. Mr Basiitta oli kuulemma aarimmaisen pahoillaan ja hapeissaan kohtalostamme eika ollut nukkunut koko yona. Sovimme tapaavamme koululla.
Painelimme hyvaa vauhtia paatieta pitkin kohti koulua kyllastyneina jatkuviin huomion osoituksiin ihon varimme takia. Erityisen rasittavalta tuntui kun joku aalio kipitti lahes kannoillamme ja huusi jatkuvasti "Good morning young ladies! You walk too fast, you walk too fast!! Stop, wait!! You walk so..... " kunnes :''IT'S ME MISTER BASIITTA!!!!'' Pysahdyttyamme ja kaannyttyamme seuraajaamme pain kuulimme ujohkon kysymyksen: ''didn't you hear me...?
Mister Basiitta tarjosi meille seka aamiaisen etta lounaan. Osti sangyn, antoi yhden omistaan ja vei meidat shoppaamaan kaiken tarpeellisen. Aivan liikaa miehelta, joka ei ollut syypaa mihinkaan!
Sovimme etta tapaamme UPAn Samin torstaina ja pidamme pienen kokouksen...
Torstai (Ugandan itsenaisyyspaiva):
Herasimme Silvian koputteluun. Mr Basiitta ja Sam odottivat oven takana, jonka ystavalliset naapurin muksut olivat lukinneet ulkopuolelta! Lahdimme koululle ja pidimme palaverin, johon myos Jita osallistui. Toivotaan, etta UPA jatkossa jarjestaa asiansa paremmin tai muuten jarjestolla ei enaa kohta ole ainuttakaan vapaaehtoista. Sam on tosi ihana ja ahkera, mutta jarjeston ylin hallinto on maan tapaan todella korruptoitunut! Lahitulevaisuudessa saamme tietaa palautetaanko meille osa rahoistamme...
Kotimme on kuitenkin ihan ihana ja tarjosimme Silvialle tupaantuliaisillallisen.
Perjantai:
Eka koulupaiva oli siis tanaan! Tyomaata riittaa ja kerrotaan lisaa koulusta myohemmin.
Nyt lahdetaan jatkamaan sisustamista ja laittamaan ruokaa!
Kivaa kun kommentoitte blogia ja mukava kuulla, etta suomessa on niinkin lamminta kuin 12 astetta! WAU!!!
T. Rusketusraidallinen Inka ja edelleen kalpea Riikka
PS. Viirulle tiedoksi: pida ryynaris ja on taalla pitkanokkia, mutta niihin verrattuna sa oot laski mzungu.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Vats ap niggaaz?
Joo tosiaan oltiin sunnuntaina parin tunnin kavelylla Matthiewin ja Boazin kanssa lahimaastoissa ja eras mies tiedusteli meidan vointia kysymalla "Vats ap niggaaz?" :D
Ollaan aiheutettu yhelle pikku muksulle todella traumaattinen lapsuus menemalla sen vanhempien kauppaan. Pikku raukka pelastyi kuollakseen nahdessaan meian valkoiset naamat ja juoksi itkien hysteerisesti aidin luo! Kerrankin tollanen reaktio paikalliselta lapselta muzungun nahdessaan!
Kaikki muut lapset on ihan meidan parhaita kavereita ja ne parveilee jatkuvasti guest housen pihalla.
Ollaan vietetty jokseenkin leppoisa viikonloppu eika rehkitty liikoja. Sunnuntain kavelylla paastiin ensimmaista kertaa nauttimaan kunnolla tasta valtavan kauniista maasta. Maisemat on vaan niin upeat! Taalla on kaikkialla tosi vihreaa ja ihanaa.. Taa on aika saman tyyppinen maa, kun se paikka, jossa Timon ja Bumba asuu.. Esimerkiksi ollaan nahty Flamingo (itse luulen ett se tyyppi huijas mut inka on varma ett se oli oikea flamingo) mut any way taalla on megana lintuja, varikkaita ja valtavia! Sais tosi hyvia kuvia, jos olis jarkkari (Inka kaipaa jatkuvasti ''Henkan kameraa''!!).
Me muutetaan huomenna Luweroon!!!! Se on kuulemma aika pieni paikka verrattuna Kampalaan, siis paikallinen Kerava! Etaisyys paakaupunkiin on sama, mutta amisten maarasta ei oo viela tietoa..
Mennaan kouluun toihin, jossa on talla hetkella kaksi muutakin vapaaehtoista: itavaltalainen Sylvia ja joku keski-ikanen hollannista. Se on ihan uusi koulu, upa on rakentanut sen vuosi sitten ja siella on noin 40 oppilasta. Ilmeisesti tyohomme kuuluu myos kouluympariston luominen lapsille miellyttavaksi. Koulupaivien lisaksi paastaa tekemaan hommia aivan pikkuisten kanssa orpokotiin.
Luwerossa tullaan asumaan kahdestaan jonkunlaisessa ''huoneessa'', jossa on sahko. Ruokaa paastaan kuitenkin laittamaan perinteiseen tapaan ja vesi kannetaan myos itse. Ollaan tanaan vaannetty katta siita, etta mita upan pitaisi meille tarjota vastineeksi rahoistamme.. Guest housessa asuvat saavat 120 eurollaan juoksevan veden, sahkon, netin, kaasun, jaakaapin, siivoustarvikkeet, mausteet jne ja me saadaan ilmeisesti huone ja sahko! JEE! Jos meille ei kuitenkaan hankita muita etuuksia taidetaan samantien muuttaa takas guest houseen.. Toisaalta se olisi tosi tylsaa elaa lansimaisten ihmisten kanssa lansimaista elamaa, kun kerran on tanne asti perseensa raahannut:)! Saa nahda mita tuleva viikko tuo tullessaan..
Postia saa lahettaa (esim paketteja, joissa on suklaata, nakkaria ja muuta hyvaa seka hyvia kirjoja!!)
Osoite:
Inka Kyllonen\ Riikka Valiahde c\o
Basajjansolo MTC
P.O. box 326
Luwero
Uganda
Kirjoitellaan kun ehditaan ja soitelkaa niin kuullaan teistakin!
Ollaan aiheutettu yhelle pikku muksulle todella traumaattinen lapsuus menemalla sen vanhempien kauppaan. Pikku raukka pelastyi kuollakseen nahdessaan meian valkoiset naamat ja juoksi itkien hysteerisesti aidin luo! Kerrankin tollanen reaktio paikalliselta lapselta muzungun nahdessaan!
Kaikki muut lapset on ihan meidan parhaita kavereita ja ne parveilee jatkuvasti guest housen pihalla.
Ollaan vietetty jokseenkin leppoisa viikonloppu eika rehkitty liikoja. Sunnuntain kavelylla paastiin ensimmaista kertaa nauttimaan kunnolla tasta valtavan kauniista maasta. Maisemat on vaan niin upeat! Taalla on kaikkialla tosi vihreaa ja ihanaa.. Taa on aika saman tyyppinen maa, kun se paikka, jossa Timon ja Bumba asuu.. Esimerkiksi ollaan nahty Flamingo (itse luulen ett se tyyppi huijas mut inka on varma ett se oli oikea flamingo) mut any way taalla on megana lintuja, varikkaita ja valtavia! Sais tosi hyvia kuvia, jos olis jarkkari (Inka kaipaa jatkuvasti ''Henkan kameraa''!!).
Me muutetaan huomenna Luweroon!!!! Se on kuulemma aika pieni paikka verrattuna Kampalaan, siis paikallinen Kerava! Etaisyys paakaupunkiin on sama, mutta amisten maarasta ei oo viela tietoa..
Mennaan kouluun toihin, jossa on talla hetkella kaksi muutakin vapaaehtoista: itavaltalainen Sylvia ja joku keski-ikanen hollannista. Se on ihan uusi koulu, upa on rakentanut sen vuosi sitten ja siella on noin 40 oppilasta. Ilmeisesti tyohomme kuuluu myos kouluympariston luominen lapsille miellyttavaksi. Koulupaivien lisaksi paastaa tekemaan hommia aivan pikkuisten kanssa orpokotiin.
Luwerossa tullaan asumaan kahdestaan jonkunlaisessa ''huoneessa'', jossa on sahko. Ruokaa paastaan kuitenkin laittamaan perinteiseen tapaan ja vesi kannetaan myos itse. Ollaan tanaan vaannetty katta siita, etta mita upan pitaisi meille tarjota vastineeksi rahoistamme.. Guest housessa asuvat saavat 120 eurollaan juoksevan veden, sahkon, netin, kaasun, jaakaapin, siivoustarvikkeet, mausteet jne ja me saadaan ilmeisesti huone ja sahko! JEE! Jos meille ei kuitenkaan hankita muita etuuksia taidetaan samantien muuttaa takas guest houseen.. Toisaalta se olisi tosi tylsaa elaa lansimaisten ihmisten kanssa lansimaista elamaa, kun kerran on tanne asti perseensa raahannut:)! Saa nahda mita tuleva viikko tuo tullessaan..
Postia saa lahettaa (esim paketteja, joissa on suklaata, nakkaria ja muuta hyvaa seka hyvia kirjoja!!)
Osoite:
Inka Kyllonen\ Riikka Valiahde c\o
Basajjansolo MTC
P.O. box 326
Luwero
Uganda
Kirjoitellaan kun ehditaan ja soitelkaa niin kuullaan teistakin!
perjantai 3. lokakuuta 2008
Vihdoin Kampalassa
Hei kaikki!
Paivitysta on ilmeisesti jo odotettu, mutta kuten voitte varmaankin arvata Ita-Afrikan internetliittymat eivat toimi yhta varmasti kuin siella Suomessa! Kirjoitamme tanne kun voimme, kenties kerran viikossa tai kerran kuussa..
Tahan mennessa suurimmat haasteet on tuottanut Helsinki-Vantaan lentokentta. Kumpikin meista oli pakannut oman rinkkansa ja sen lisaksi matkalaukullisen tuomisia Afrikan lapsille. Lennolle ei kuitenkaan saanut ottaa kuin yhden pakaasin per larvi, joten paatimme tunkea Riikan rinkan matkalaukun sisaan ja Inkan rinkkaan niin paljon tavaroita kuin mahtuu.. Matkalaukusta piti leikata valiseina irti, kiitos arralle saksien lainasta!
Lennot sujui muuten hyvin.
14 tunnin matkustamisen jalkeen allamme avautui upea maisema -Afrikan helmi! Paikalliset tiedostaa hyvin, etta asuvat helmessa.. Se on kuultu pariin kertaan!
UPAlaiset oli meita vastassa ja paasimme turvallisesti guest houselle. Seka paikalliset etta ulkomaalaiset vapaaehtoiset ovat olleet tosi ystavallisia ja avuliaita meita kohtaan eika ole ollut mitaan erityisempia vastoinkaymisia.
Kampala on valtava kaupunki ja taalla asuu 2 miljoonaa ihmista. Ekana paivana nahtiin varmaan yks valkoinen ihminen itsemme ja muiden vapaaehtoisten lisaksi. Olemmekin jo tottuneet uuteen nimeemme ''Muzungu'' :). Liikenne on ihan hullu ja vaikuttaa silta etta puolet kuskeista on ostanut ajokorttinsa mogadishun torilta tai loytanyt raksupaketista! Viela kuitenkin hengissa.
Matatu kulkee kaikialle ja lujaa! Se on paikallinen ''bussi'' eli Hiace, jossa on tilaa 16 matkustajalle tai niin monella kuin kyytilaisia vaan loytyy..
Olemme oppineet jo ihan hirmuisesti paikallisesta kulttuurista. Ihana paikallinen vapaaehtoinen Florence kysyi meilta, etta mita eroa on Suomella ja Ugandalla.. Vastaus oli etta meita yhdistaa lahinna se etta molemmissa maissa asuu ihmisia! Kavimme myos koulussa jossa Florence on toissa ja juttelimme rehtorin kanssa. Rehtori sai hyvat naurut kun kuuli ikamme ja totesi etta jotkut on tainnut syoda aika paljon rasvaa ja sokeria! Paikallinen nahtavyys: Megalaskit Muzungut :P
Eras toinen mukava vapaaehtoinen ja myos ugandalainen Dan vei meidat eilen kuninkaallisille haudoille. Ennen Uganda muodostui viidesta kuningaskunnasta, joilla kullakin oli oma kuninkaansa. Me asumme Bugandassa eli keski-Ugandan kuningaskunnassa. Entisella kuninkaalla oli 84 vaimoa ja 200 lasta, jee! Nykyaankin taalla on kuningas (!!!), vaikkakin presidentti hallituksineen on ylin hallintoelin. Kuningas kuitenkin vahtii ettei menna naimaan ketaan omasta heimosta!
Taalla guest housella asuu paljon aasialaisia vapaaehtoisia (ehka joku 10), me, yksi jenkki, kaksi saksalaista, yksi hollantilainen ja yksi israelilainen. Aasialaisten puhetta on suurimmaksi osaksi tosi vaikea ymmartaa, mutta muiden kanssa on helppo oleskella ja tutustua myos heidan kulttuureihinsa.
Taalla on sahko, kaasu, juokseva vesi ja suihku! Kaikki ylellisyydet ei kuitenkaan valttamatta toimi aina... Vesi on hyvaa jos sen keittaa ja jaahdyttaa eika merkkeja ripulista ole.. viela!
Emme viela tieda tyopaikastamme tai tulevasta asuinpaikastamme mitaan, mutta kaikki selviaa aikanaan :) Elama on ihanaa, erilaista ja rentoa!
Meidat tavoittaa parhaiten soittamalla tai lahettamalla viesteja ugandalaisiin liittymiimme, mutta emme voi vastata viesteihin. 80 sentin liittymalta ei kuitenkaan kaikkea voi vaatia... ;P
Inka: +256 75 3665244
Riikka: +256 75 3665281
Kertokaa blogista muillekin ja nauttikaa Suomesta..!
Paivitysta on ilmeisesti jo odotettu, mutta kuten voitte varmaankin arvata Ita-Afrikan internetliittymat eivat toimi yhta varmasti kuin siella Suomessa! Kirjoitamme tanne kun voimme, kenties kerran viikossa tai kerran kuussa..
Tahan mennessa suurimmat haasteet on tuottanut Helsinki-Vantaan lentokentta. Kumpikin meista oli pakannut oman rinkkansa ja sen lisaksi matkalaukullisen tuomisia Afrikan lapsille. Lennolle ei kuitenkaan saanut ottaa kuin yhden pakaasin per larvi, joten paatimme tunkea Riikan rinkan matkalaukun sisaan ja Inkan rinkkaan niin paljon tavaroita kuin mahtuu.. Matkalaukusta piti leikata valiseina irti, kiitos arralle saksien lainasta!
Lennot sujui muuten hyvin.
14 tunnin matkustamisen jalkeen allamme avautui upea maisema -Afrikan helmi! Paikalliset tiedostaa hyvin, etta asuvat helmessa.. Se on kuultu pariin kertaan!
UPAlaiset oli meita vastassa ja paasimme turvallisesti guest houselle. Seka paikalliset etta ulkomaalaiset vapaaehtoiset ovat olleet tosi ystavallisia ja avuliaita meita kohtaan eika ole ollut mitaan erityisempia vastoinkaymisia.
Kampala on valtava kaupunki ja taalla asuu 2 miljoonaa ihmista. Ekana paivana nahtiin varmaan yks valkoinen ihminen itsemme ja muiden vapaaehtoisten lisaksi. Olemmekin jo tottuneet uuteen nimeemme ''Muzungu'' :). Liikenne on ihan hullu ja vaikuttaa silta etta puolet kuskeista on ostanut ajokorttinsa mogadishun torilta tai loytanyt raksupaketista! Viela kuitenkin hengissa.
Matatu kulkee kaikialle ja lujaa! Se on paikallinen ''bussi'' eli Hiace, jossa on tilaa 16 matkustajalle tai niin monella kuin kyytilaisia vaan loytyy..
Olemme oppineet jo ihan hirmuisesti paikallisesta kulttuurista. Ihana paikallinen vapaaehtoinen Florence kysyi meilta, etta mita eroa on Suomella ja Ugandalla.. Vastaus oli etta meita yhdistaa lahinna se etta molemmissa maissa asuu ihmisia! Kavimme myos koulussa jossa Florence on toissa ja juttelimme rehtorin kanssa. Rehtori sai hyvat naurut kun kuuli ikamme ja totesi etta jotkut on tainnut syoda aika paljon rasvaa ja sokeria! Paikallinen nahtavyys: Megalaskit Muzungut :P
Eras toinen mukava vapaaehtoinen ja myos ugandalainen Dan vei meidat eilen kuninkaallisille haudoille. Ennen Uganda muodostui viidesta kuningaskunnasta, joilla kullakin oli oma kuninkaansa. Me asumme Bugandassa eli keski-Ugandan kuningaskunnassa. Entisella kuninkaalla oli 84 vaimoa ja 200 lasta, jee! Nykyaankin taalla on kuningas (!!!), vaikkakin presidentti hallituksineen on ylin hallintoelin. Kuningas kuitenkin vahtii ettei menna naimaan ketaan omasta heimosta!
Taalla guest housella asuu paljon aasialaisia vapaaehtoisia (ehka joku 10), me, yksi jenkki, kaksi saksalaista, yksi hollantilainen ja yksi israelilainen. Aasialaisten puhetta on suurimmaksi osaksi tosi vaikea ymmartaa, mutta muiden kanssa on helppo oleskella ja tutustua myos heidan kulttuureihinsa.
Taalla on sahko, kaasu, juokseva vesi ja suihku! Kaikki ylellisyydet ei kuitenkaan valttamatta toimi aina... Vesi on hyvaa jos sen keittaa ja jaahdyttaa eika merkkeja ripulista ole.. viela!
Emme viela tieda tyopaikastamme tai tulevasta asuinpaikastamme mitaan, mutta kaikki selviaa aikanaan :) Elama on ihanaa, erilaista ja rentoa!
Meidat tavoittaa parhaiten soittamalla tai lahettamalla viesteja ugandalaisiin liittymiimme, mutta emme voi vastata viesteihin. 80 sentin liittymalta ei kuitenkaan kaikkea voi vaatia... ;P
Inka: +256 75 3665244
Riikka: +256 75 3665281
Kertokaa blogista muillekin ja nauttikaa Suomesta..!
tiistai 30. syyskuuta 2008
Kolme tuntia lähtöön
Vihdoin aamulla iski kauan kaivattu matkakuume. Nyt jännittää edes vähän. Enää kolme tuntia täällä nilkkoja Neljältä nousee kone ja me jätämme Suomen reiluksi puoleksi vuodeksi. Afrikan tunnelmaan laskeudumme huomisaamuna ja saamme ensivaikutelman tulevasta uudesta ja eksoottisesta elämästä. Aamulla Helsingissä kulkiessa alkusyksyn kylmä viima puhalsi paljaisiin nilkkoihin. Ugandassaei luultavasti tarvitse ihan alkuun palella, sillä huomiseksi on luvassa puolipilvistä ja noin 25 astetta lämpöä! Huippua.
Läksiäiset sujuivat loistavasti. Tunnelma oli ihastuttava ja meille tarjoutui vielä vika tilaisuus nähdä monia ystäviä. Saimme läksiäisissä leluja ja pelejä viemisiksi Ugandaan lapsille, ja niiden lisäksi yhteensä 110 euroa! Rahoilla on ostettu jo kirjoja, hyppiksiä, frisbee, ynnä muuta. Loput lahjoitukset säästetään Afrikan päähän käytettäväksi, jotta päästään kyselemään, mitä siellä todella kaivataan! Valtava kiitos kaikille:)!
Läksiäiset sujuivat loistavasti. Tunnelma oli ihastuttava ja meille tarjoutui vielä vika tilaisuus nähdä monia ystäviä. Saimme läksiäisissä leluja ja pelejä viemisiksi Ugandaan lapsille, ja niiden lisäksi yhteensä 110 euroa! Rahoilla on ostettu jo kirjoja, hyppiksiä, frisbee, ynnä muuta. Loput lahjoitukset säästetään Afrikan päähän käytettäväksi, jotta päästään kyselemään, mitä siellä todella kaivataan! Valtava kiitos kaikille:)!
torstai 25. syyskuuta 2008
5 päivää lähtöön..
Nähtiin toissapäivänä Inkan kanssa ekaa kertaa kolmeen viikkoon.. Kaikki vaikuttaa hyvältä ja melkein kaikki lähtöön liittyvät asiat on kunnossa. Molemmilla on kukkaro keventynyt rokotusten ja lääkityksien myötä eikä kummallakaan ole hallusinaatioita eikä itsemurha aikeita! Huomenna sanotaan moimoi kaikille kavereille. Ei ees jännitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
