Hei kaikki ja eksoottisen ihanat lomaterveiset Zanzibarin paratiisisaarelta!
Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.
Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.
Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...
Inka: 130950-182209
Riikka: 145850-336259
Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda
Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.
Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Hei,
ja hauskaa ja lämmintä lomaa Afrikan taivaan alle. Täälläkin vietämme joululomaa; joulujuhlat ovat vihdoinkin takana. Voimme siis keskittyä varsinaisiin kotijouluvalmisteluihin! Lotta tosin raataa hallissa... Eeva-ä
Hei Riikka,
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Täällä Helsingissä on yhtä paljon lunta kuin siellä ..... Joulufiilistä kasvatellaan, Hausjärvelle lähdetään huomenna aatonaattona ja sieltä sitten Saloon. Avustimme mielenkintoista projektianne hieman. Oikein hyvää lomaa ja jatkoa sinne! Taina, Pekka, Jukka ja Erika
Moi Inka,
Jouluterveisiä Kyntäjäntieltä! Maa on valkea, mutta lumikerros on noin 2 mm paksu. Joulupäivänä luvataan jo suojakeliä, joten se siitä... Ikävä alkaa olla sellaiseen keliin mitä teillä siellä on. Onneksi kuitenkin on joululoma! Hauskaa joulua teille!!!
T. Anu, Markku, Maija, Essi ja Juhani
PS. Essi piirsi sulle kuvan jo ennenkuin olit edes ehtinyt lähteä sinne, lähetys vaan on ontunut. Ehkä vielä joskus...
Huomenta Suomesta,
On jouluaattoaamu, maassa vain aavistus lunta mutta silti juhlantuntua, lämpötila pyörii nollassa.
On ollut tosi mukavaa lukea viestejänne ja huomata, että siipenne kantavat myös Afrikan kuuman auringon alla.
Toivotamme teille molemmille rauhaisaa joulunaikaa, onnea vuodelle 2009 ja menestystä opetustehtävisänne kun ne taas alkavat. Sitä ennen - mukavaa lomaa!
Riitta, Aino, Antti ja Jaakko Äestäjäntieltä
Moi Inka,
Hyvää Joulua ja terveiset täältä Pähkinärinteestä toivottavat Matti, Anna-Maija ja Anne. Voikaa hyvin!
Lähetä kommentti