Supersopoo

Aslaf, Nifa ja Emma (Emmanuel) loysivat jonkun hiukset ja hankkivat itselleen uudet kampaukset! Toivottavasti edellinen omistaja oli omasta tahdostaan luopunut tupeestaan eika hiukset vaan sattuneet katoamaan suihkun aikana! No ainakin meilla ja lapsilla oli hauskaa!

Paulin juhlintaa Gomeshissa!

Moikka kaikki!

Ensinnakin kiitos Henkalle tosi paljon vieraskynasta! Inkan aiti heti kehui, etta olipa kiva taksti ja oikeassa oli!

Sahkon jakelu on ollut koko kuun aivan holtittoman epasaannollista eli sita on ollut saatavilla yleensa vain yoaikaan, jos ollenkaan. Nyt kuitenkin toivomme muutosta, silla uusi kuu uudet kujeet -niinhan sita tavataan sanoa.

Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!

Niin koitti juhlapaiva ja hyvissa ajoin aloimme valmistautua ja kaunistauduimme oikein kunnolla varmaan ensimmaista kertaa Afrikkaan tulon jalkeen. Naapurin Molen oli autettava mekkojen pukemisessa, vaikka raatalitati oli jo kertaalleen opettanut pukemisen salat. Olimme jopa melkein valmiita, kun Joshua tuli hakemaan meita ja niin lahdettiin kohti Paulin vanhempien kotia. Jos yleensa 50 ihmista (valehtelematta!) huutaa meille, kun kuljemme kotoamme Gulu roadille niin nyt huutelijoita oli varmaan 200! “You look so smart bazungu!” oli yleisin kommentti. Mr Basiitta kertoi, etta vielakin ihmiset tulevat paivittelemaan kuinka hienoilta hanen tyttarensa nayttivatkaan. Kun saavuimme Gulu roadille, oli tuli irti ja yritimme kiirehtia kulkuamme matatuun, jotta paasisimme pois kiljunnan, huudon, naurun ja raakymisen keskelta.

Itse juhlat olivat hauskat! Paulin ja vanhempien saavuttua yliopistolta pidettiin jumalanpalvelus johon sisaltyi tietenkin yhteislaulua –osa biiseista vedettiin jopa moniaanisesti! Sita seurasi liuta puheita, jotka Joshua ystavallisesti tulkkasi meille. Jopa meidan oli lausuttava muutama sana, aaks! Kaikkien, myos juhlakalun, puhuttua suunsa puhtaaksi oli lahjaseremonian aika. Kun suomessa lahjat ujutetaan vaivihkaa jonnekin lahjapoydalle, taalla ne tuodaan oikein musiikin tahdittamana tanssien yksi kerrallaan ja kaikki muut katsovat. Ei ollenkaan paineita ojentaa pikku pakettia! Lahjatanssin yllyttamina suurin osa aikuisvaesta, Paulin aiti etunenassa, intoutui tanssimaan –ne lanneliikkeet ei irtoaisi keneltakaan tuntemaltani suomalaiselta. Siina katsellessa kavi mielessa, etta miten meilla olisi havetty silmat paasta, jos aiti olisi paattanyt pistaa jalalla koreaksi keskella olohuonetta mun ylioppilasjuhlissa!

Vihdoin oli vuorossa juhla-ateria! Miehet soivat sisalla poydan aaressa, naisille ja lapsille leviteltiin mattoja pihamaalle, silla eihan nyt maassa voi istua, kun syo. Antimet olivat ylenmalkaiset ja avian totaalisen herkulliset. Tarjolla oli matookea eli keitettya banaania, pilauta eli maustettua riisia, kassavaa, poshoa eli klimppimaista maissipuuroa, maapahkinakastiketta ja kalaa. Syotyamme niin paljon kuin jaksoimme vietimme loppu illan seurustellessa ihmisten kanssa. Lapsivieraita oli paljon, silla Paulilla on 9 sisarusta ja monilla on jo omia lapsia. Lapset viihdyttivat itseaan ja meita tanssimmalla suurena laumana pihalla. Ilta vierahti nopeasti ja oli ikava lahtea. Saimme onneksi autokyydin, silla oli jo myoha. Kuka on joskus sanonut ettei pienehkoon henkiloautoon mahdu 9 matkustajaa? Vaarassa oli kuitenkin

Hauskaa hiihtokuuta kaikille Suomeen!

-Riikka

Kolmannen Mzungun tarina Afrikasta !

Pian 4 kuukautta sitten lähti pari innokasta ja rohkeaa mzungutyttöä kohti afrikkaa. Heidän siellä ollessaan ja ruskettuessaan päätti myös eräs muoniolaispoika lähteä avartamaan maailmankatsomustaan, moikkaamaan tuttuja ja näkemään jotain täysin uutta ja ennenkokematonta. Malarialääkkeitä kolmeksi viikoksi, tuubi aurinkorasvaa ja kilotolkulla suklaata tytöille viemisiksi oli repussa, kun matka kohti pimeintä Afrikkaa alkoi. Tämä on kolmannen mzungun kertomus tuosta matkasta!

Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.

Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!

Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...

Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.

Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.

Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!

Kotona ollaan!

Palattiin viikko sitten takaisin Luweroon ja vaikka ita-afrikan reissu oli aivan mieleton, borta bra, men hemma best.

Neljan viikon aikana nahtiin, koettiin ja nautittiin aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sekasortoisesta Kampalasta suunnattiin ensimmaiseksi Tansanian rannikolle Dar Es Salaamiin, joka on afrikkalaisella mittapuulla moderni, lahes lansimainen kaupunki intialaisittain maustettuna. Upealla reggaekeikalla tanssittuamme ja kaupungin jokaisen supermarketin koluttuamme otimme lautan kohti Zanzibaria. Siella vietetty aika kiteytyi hyvin sanaan 'paratiisi'. Viikon aikana kaytimme jokaista mystisen labyrinttikaupungin oikotieta, jotka uudet ystavamme, Stonetownin kasvatit, meille esittelivat. Vaikka meista tuntui, etta meita johdatetaan eksyksiin arabian, intian, persian, afrikan, menneisyyden ja nykyisyyden sokkeloihin, aina paadyimme ikimuistoisiin hetkiin ja tarunhohtoisiin tapahtumiin. Kirkkaan turkoosi Intian valtameri levittaytyi ymparillemme paikallisen kalastajan kiidattaessa meita purjeveneellaan, paikallinen rastakokki johdatti meidat zanzibarilaisen keittion saloihin makuhermoja hyvailevalla kalmari-kasvispadalla, fullmoon-partyissa naimme seka auringon laskun, etta nousun, joiden valisen ajan valaisi taysikuu, itarannikon epatodellisen kauniit hiekkarannat salpasivat hengityksen ja tarjosivat mielettomat puitteet taydilleselle rentoutukselle ja Zanzibarin monikulttuurinen keittio hemmotteli meita antimillaan - meren herkuilla ja joulutunnelmaan johdattelevalla gloginmakuisella teellaan. Haikein mielin jatimme taaksemme Zanzibarin, erityisesti kantaravintolamme Lukmaanin ja siella tarjottavat pullat ja suunnistimme kohti Kenian rannikkoa, Mombasaa!

Vaikka asuimme koko rantalomaparatiisin halvimmassa hotellissa, vietimme aikamme suurimmaksi osaksi viiden tahden Serena-hotellissa, koska olimme sattumalta tutustuneet allasbaarin tarjoilijapoikiin. Suomalaisia jouluruokia kohti tuntemamme ikava lieveni syodessamme jouluaattona kahdeksan ruokalajin illallista ja vietettyamme joulupaivana buffetissa nelja tuntia, jonka jalkeen kaveleminen oli liki mahdotonta. Rentouttavan ja syomispainotteisen joulun jalkeen jatkoimme ahmimista Nairobin kahviloissa, leipomoissa ja ravintoloissa. Loysimme jopa karkkikaupasta Dumleja - ilon paiva ! Nairobi oli muihin nakemiimme paikkoihin verrattuna moderni, myos tunnelmaltaan joka oli viilean urbaani.

Mahtavan loman jalkeen palasimme rakkaaseen Ugandaan ja toimme mukanamme Luweroon Henkan, joka kokee todellista Afrikkaa kanssamme kolme viikkoa. Joulua vietettiin toistamiseen, kun Henkan rinkasta ilmestyi viisitoista kiloa tuliaisia suomesta: suklaata, pipareita, kirjoja, joululahjoja ja vaaleanpunaruskea virkattu hattu. Myos naapureillemme lahjoitetut vaatteet saivat monta uutta onnellista omistajaa ja uusiin kamppeisiin puetut lapset tyytyvaisia isia ja aiteja. Molen ja Moseksen, seka Mama Nifan perheelta suuret kiitokset Inkan sukulaisille, Muonion diakoniatadille ja Kivisille.

Luwerossa kaikki on kuten ennenkin, paitsi Mole on saanut joululahjaksi uudet hiukset, naapurissa on uusi tulokas - yhdeksanvuotias Ester, poly on valloittanut koko kaupungin seka lapset ovat venahtaneet ihan hulluna ja Gidi jopa puhuu. Koululla on aloitettu rekisterointi uusille oppilaille, joita on tullut jo muutama. Kaikki suomesta tullut kontaktimuovi on jo kaytetty, tuntien suunnittelu Madam Justinen kanssa edistyy hyvaa vauhtia ja Henkka on taiteillut kahdet alphabet-flashcardit.

Kiitos kaikille projektin tukijoille, joiden ansiosta primarykolme-luokan opettaja on paassyt viikon mittaiseen koulutukseen ja kaikille primary-opettajille saatiin hankittua ope-oppaat. Rahaa on kuitenkin viela jaljella ja raportoidaan jatkossakin mihin sita kaytetaan.

Hei kaikki ja eksoottisen ihanat lomaterveiset Zanzibarin paratiisisaarelta!

Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.

Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.

Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...

Inka: 130950-182209

Riikka: 145850-336259

Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda

Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.

Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!

KUVIAA!!

Inka kirjoittaa paivakirjaa ja sahkot on taas poissa. Perus Luwero!



Aslaf opettaa Riikkaa pyykkaamaan. Kaikki aina kommentoivat heikoista pyykinpesutaidoistamme, mutta minkas teet, kun vaan sattuu olemaan hemmoteltu mzungu!

Baby classin oppilaat ja master Rajab jarjestaytyvat riviin koulun kentalle vesileikkeja varten.

Naapurin lapset saivat yhden tuomistamme jalkapalloista. Aslaf on kuitenkin pieni ja sorrettu ja saa siis leikkia silla harvoin, mutta kerran Aslafilla oli pallo kokonaan vain itselleen ja niinpa han paatti istua se sylissa ovemme ulkopuolella ja hokea "Fanani, fanani.." niin kauan kunnes Inka heltyi ja otti pikkuisesta kuvan! Voi mika huima palloleikki konsanaan..

Kavimme koulumme oppilaiden Shalifahin ja Sumauyyan kotona vierailulla. He asuvat yhdessa isoisoisansa ja isoisoaitinsa kanssa tassa talossa, jossa on yksi huone, ei sahkoa eika juoksevaa vetta. Ulkokeittio eli pieni katos, jossa laitetaan ruokaa jai kuvan ulkopuolelle. Suurin osa Basajjansolon lapsista asuu samantapaisissa kodeissa.

Inka paikallisessa pedikyyrissa eli maanantaimarketilla hankkimassa varpaankynsille uutta ilmetta. Hinta on aika kohtuullinen: 1000 shillinkia eli 40 eurosenttia!

Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin Naantalin auringot. Turun seudun aurinko on kylla aivan helekutin saalittava tahan paisteeseen verrattuna ja niinpa korjaan kuvatekstin: Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin paivantasaajan auringot!

Viime lauantaina kaytiin pikku retkella jossain Luweron pikkuteilla. Oltiin kaantymassa pienelle hiekkatielle, kun paikallinen mies pysaytti meidat neuvoen : "If you go that way there's less and less people". Neuvosta otettiin vaari ja suorastaan rynnistettiin tielle jossa ei ole ihmisia, silla silloin ei ole myoskaan mzungu-huutoja tai "how are you"-kysymyksen sarjatulistusta! Onneksi kuitenkin oli sen verran asutusta, etta saatiin ostettua kabalagaloja ja nautittua lounasta!

Riikka ja Hassan kotimme edustalla. Ovi, jossa on sininen verho on meidan ja toinen johtaa Moseksen ja Molen kotiin. Kuistin peralla on viela pieni varasto, jossa Molen aidin eli Gidin ja Adin mummon kukko nukkuu oisin. Ikkunan vasemmalla puolella oleva ovi avautuu Nifan, Hassanin ja Aslafin kotiin.

Tassa naette Hassanin ihanan halinalle yokkarin! Lapset ovat selanneet varmaan jokaisen meidan kirjoista tuhat kertaa, mutta ovat edelleen ihan innoissaan. Sopoo!

Muutama viikko takaperin koimme kauhun hetkia, kun Inka kuuli sankynsa paadyssa olevasta pahvilaatikosta rapinaa ja muutamaa hetkea myohemmin huoneen poikki kipitteli hiiri. Helvetti oli irti: molemmat syoksyivat kiljuen pihalle, inka itki, hyperventiloi ja tarisi! Samassa kaikki muutkin ovet aukesivet ja 11 naapuria oli tarjoamassa apuaan paniikkitilanteeseen. Koska inka ei kyennyt puhumaan, oli Riikan myonnettava nolona hataannyksen syy ja oi miten hyvat naurut kaikki saivatkaan (paitsi Inka, joka oli edelleen sokissa)!

Siita alkoi vainoharhaisuuden ajat. Pienikin kahahdus, tuulenvire, joka heilauttaa verhoja, lattialle tippuva muovipussi tai sukkamytty nurkassa aiheuttivat sangylle pomppaamisen ja kaksi valista jaanytta sydamen lyontia. Rauhattomien younien jalkeen oli asialle tehtava jotain ja niin koulun omistama kissa Pusi tuli taloon. Yhdessa paivassa ja yossa kissa pyydysti ainakin kolme hiirta meilta ja viisi muuta naapurostosta. Nain ollen 27.11. juhlittakoon tasta lahtien Pusin paivana

Parhaat mahdolliset naapurit Kiwoko roadilla!

Olemme nyt asuneet reilut kuukauden paivat osana varmaan Luweron ihaninta naapurustoa. Kun astuu sisaan punaisesta rautaportista (tai kiipeaa sen yli, jos joku on jo lukinnut sen yoksi) , saapuu meidan pihaamme, joka ensi silmayksella nayttaa kovinkin ankealta, vaikka totuus on aivan toinen. Heti portin jalkeen nakee nelja ovea: yksi suoraan vastapaata porttia ja kolme rivissa portin vasemalla puolella. Kolmen rivin keskimaisena asumme me!

Oikealla puolellamme asuu Moseksen ja Molen perhe. Toista huoneista kaytetaan elamiseen ja toisessa on perheen omistama kauppa. Yhden huoneen asunnossa asuu vanhempien lisaksi 4 poikaa: Isak (20 v), Joel (n 10 v), Adina (4 v) ja Gideon (2,5 v). Joka paiva, kun tulemme takaisin kotiin koululta tai ostoksilta Mole toivottaa meidat tervetulleiksi sanomalla ''Kulikaijo!'', johon vastaamme ''Wuddejo!". Taman jalkeen pikkupojat hokevat sita seuraavat kymmenen minuuttia ja joka kertaa vastaamme "Wudejjo". Vaikka perheen lapset ovat harvinaisen puhtaita afrikkalaisella mittapuulla, kaksi pieninta yskivat kaikki yot silla tavalla etta on ihme ettei keuhkoja ole viela kaottu pihalle! Molella on myos hoidossaan aitinsa sairas kukko, joka ei onneksi pida samanlaista helekutinmoista metelia kuin osa taman maan kirotuista kukoista!
Perheen esikoinen Isak on nyt ylakoulun neljannella eli valmistuu koulusta luultavasti kun on 24 vuotta! Iltaisin Isak myy karkkeja keskustassa ja saadaan maistiaisia, jos kaydaan moikkailemassa.
Perheen isa Moses on asunut Lontoossa 15 vuotta ja siksi hanen kanssaan on helpompi jutella kuin monien paikallisten. Selkeasti Moses ja Mole kuitenkin pitavat Ugandaa paljon parempana kuin Eurooppaa ja kerran Mole totesi Inkalle : "Teilla on pesukoneet! Aah.. Suomi on kylla rikas maa, mutta meilla on Jeesus, pelastaja!"

Vasemmalla puolella asuvat maailman suloisimmat lapset Nifa (7 v), Hassan (5 v) ja Aslaf (3 v) aitinsa kanssa. Lasten eniten kayttama sana on luultavasti "Fanani! Fanani!!", joka tarkoittaa sita, etta meidan pitaa ottaa heista kuva ja nayttaa se kameran naytolta. Perinteisen karhuilmeen suurelle fanijoukolle tiedotettakoon, etta nama kolme osaavat jo melko mallikkaasti tehda kyseisen jalon kasvoekspression!
Pari kertaa viikossa Nifa koputtaa ovella ja tuo meille aitinsa kokkaamaa ruokaa tai hedelmia tai paahdettuja pahkinoita. Yhden kerran saimme jotain todella epailyttavia ja haisevia lihakokkareita, mutta ikava kylla emme syo lihaa, nyyh! Olemme kokanneet myos vastalahjaksi ja lauantaina meinasimme jarjestaa lettukestit.. Ne syomingit paattyivat kuitenkin siihen, etta soimme itse kaikki latyt! Hups!
Lapset kayvat kylailemassa meilla muutenkin lahes paivittain ja rakastavat katsella valokuvia ja kuvakirjoja. Erityisesti Heidin tekema laksiaislahja on saavuttanut suuren suosion! Muutama paiva sitten Hassan hoki Allun kuvalle "Bye mzungu, bye mzungu!"...
Jos Suomessa lapselta pyytaa apua on vastaus useimmiten "Miks just ma, pyyda jotain muuta auttamaan, ma teen aina kaiken!" tai jotain muuta peruslaiskaa marinaa, mutta Taalla lapset auttavat aina pyydettaessa ja ilman pyyntoakin. Esimerkiksi jos emme ole kotona ja alkaa sataa, Nifa on kerannyt pyykit turvaan kastumiselta ja kun tulemme ostoksilta Hassan ja Aslaf kantavat kauppakassit.

Neljannessa asunnossa asuu noin kolmekymppinen nainen. Tama asunto on ainoa jossa ei ole sahkoa. Nainen on hullu jalkopallo fani ja kun radiosta tulee matsi, voisi metelin ja kannustushuutojen volyymista paatella, etta asunnossa enemmankin futisfaanatikkoja, mut ei oo! Naapurillamme kay lahes paivittain herrasvieraita riiamassa, mutta ei taida neiti osata paattaa kenet ottais.

Koko naapuroston lapsilla on yhtenainen tyyli. Selkea muotivillitys on kulkea ympariinsa ylaosattomissa tai juoksenella valilla jopa nakkena. Taalla ei myoskaan ole ihan niin tarkkaa kayttaako tyttojen vai poikien vaatteita ja niinpa esim Hassanilla on vaaleanpunainen halinalle mekkoyokkari!

Lapset saavat kulkea kaikissa asunnoissa ja auttavat kaikkia aikuisia. Ei ole aina niin tarkkaa kuka on kenenkin lapsi vaan kaikista pidetaan huolta.. Oi mika onni, etta saimme asuinpaikaksemme juuri taman talon!