Paulin juhlintaa Gomeshissa!

Moikka kaikki!

Ensinnakin kiitos Henkalle tosi paljon vieraskynasta! Inkan aiti heti kehui, etta olipa kiva taksti ja oikeassa oli!

Sahkon jakelu on ollut koko kuun aivan holtittoman epasaannollista eli sita on ollut saatavilla yleensa vain yoaikaan, jos ollenkaan. Nyt kuitenkin toivomme muutosta, silla uusi kuu uudet kujeet -niinhan sita tavataan sanoa.

Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!

Niin koitti juhlapaiva ja hyvissa ajoin aloimme valmistautua ja kaunistauduimme oikein kunnolla varmaan ensimmaista kertaa Afrikkaan tulon jalkeen. Naapurin Molen oli autettava mekkojen pukemisessa, vaikka raatalitati oli jo kertaalleen opettanut pukemisen salat. Olimme jopa melkein valmiita, kun Joshua tuli hakemaan meita ja niin lahdettiin kohti Paulin vanhempien kotia. Jos yleensa 50 ihmista (valehtelematta!) huutaa meille, kun kuljemme kotoamme Gulu roadille niin nyt huutelijoita oli varmaan 200! “You look so smart bazungu!” oli yleisin kommentti. Mr Basiitta kertoi, etta vielakin ihmiset tulevat paivittelemaan kuinka hienoilta hanen tyttarensa nayttivatkaan. Kun saavuimme Gulu roadille, oli tuli irti ja yritimme kiirehtia kulkuamme matatuun, jotta paasisimme pois kiljunnan, huudon, naurun ja raakymisen keskelta.

Itse juhlat olivat hauskat! Paulin ja vanhempien saavuttua yliopistolta pidettiin jumalanpalvelus johon sisaltyi tietenkin yhteislaulua –osa biiseista vedettiin jopa moniaanisesti! Sita seurasi liuta puheita, jotka Joshua ystavallisesti tulkkasi meille. Jopa meidan oli lausuttava muutama sana, aaks! Kaikkien, myos juhlakalun, puhuttua suunsa puhtaaksi oli lahjaseremonian aika. Kun suomessa lahjat ujutetaan vaivihkaa jonnekin lahjapoydalle, taalla ne tuodaan oikein musiikin tahdittamana tanssien yksi kerrallaan ja kaikki muut katsovat. Ei ollenkaan paineita ojentaa pikku pakettia! Lahjatanssin yllyttamina suurin osa aikuisvaesta, Paulin aiti etunenassa, intoutui tanssimaan –ne lanneliikkeet ei irtoaisi keneltakaan tuntemaltani suomalaiselta. Siina katsellessa kavi mielessa, etta miten meilla olisi havetty silmat paasta, jos aiti olisi paattanyt pistaa jalalla koreaksi keskella olohuonetta mun ylioppilasjuhlissa!

Vihdoin oli vuorossa juhla-ateria! Miehet soivat sisalla poydan aaressa, naisille ja lapsille leviteltiin mattoja pihamaalle, silla eihan nyt maassa voi istua, kun syo. Antimet olivat ylenmalkaiset ja avian totaalisen herkulliset. Tarjolla oli matookea eli keitettya banaania, pilauta eli maustettua riisia, kassavaa, poshoa eli klimppimaista maissipuuroa, maapahkinakastiketta ja kalaa. Syotyamme niin paljon kuin jaksoimme vietimme loppu illan seurustellessa ihmisten kanssa. Lapsivieraita oli paljon, silla Paulilla on 9 sisarusta ja monilla on jo omia lapsia. Lapset viihdyttivat itseaan ja meita tanssimmalla suurena laumana pihalla. Ilta vierahti nopeasti ja oli ikava lahtea. Saimme onneksi autokyydin, silla oli jo myoha. Kuka on joskus sanonut ettei pienehkoon henkiloautoon mahdu 9 matkustajaa? Vaarassa oli kuitenkin

Hauskaa hiihtokuuta kaikille Suomeen!

-Riikka