Pian 4 kuukautta sitten lähti pari innokasta ja rohkeaa mzungutyttöä kohti afrikkaa. Heidän siellä ollessaan ja ruskettuessaan päätti myös eräs muoniolaispoika lähteä avartamaan maailmankatsomustaan, moikkaamaan tuttuja ja näkemään jotain täysin uutta ja ennenkokematonta. Malarialääkkeitä kolmeksi viikoksi, tuubi aurinkorasvaa ja kilotolkulla suklaata tytöille viemisiksi oli repussa, kun matka kohti pimeintä Afrikkaa alkoi. Tämä on kolmannen mzungun kertomus tuosta matkasta!
Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.
Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!
Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...
Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.
Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
perjantai 9. tammikuuta 2009
Kotona ollaan!
Palattiin viikko sitten takaisin Luweroon ja vaikka ita-afrikan reissu oli aivan mieleton, borta bra, men hemma best.
Neljan viikon aikana nahtiin, koettiin ja nautittiin aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sekasortoisesta Kampalasta suunnattiin ensimmaiseksi Tansanian rannikolle Dar Es Salaamiin, joka on afrikkalaisella mittapuulla moderni, lahes lansimainen kaupunki intialaisittain maustettuna. Upealla reggaekeikalla tanssittuamme ja kaupungin jokaisen supermarketin koluttuamme otimme lautan kohti Zanzibaria. Siella vietetty aika kiteytyi hyvin sanaan 'paratiisi'. Viikon aikana kaytimme jokaista mystisen labyrinttikaupungin oikotieta, jotka uudet ystavamme, Stonetownin kasvatit, meille esittelivat. Vaikka meista tuntui, etta meita johdatetaan eksyksiin arabian, intian, persian, afrikan, menneisyyden ja nykyisyyden sokkeloihin, aina paadyimme ikimuistoisiin hetkiin ja tarunhohtoisiin tapahtumiin. Kirkkaan turkoosi Intian valtameri levittaytyi ymparillemme paikallisen kalastajan kiidattaessa meita purjeveneellaan, paikallinen rastakokki johdatti meidat zanzibarilaisen keittion saloihin makuhermoja hyvailevalla kalmari-kasvispadalla, fullmoon-partyissa naimme seka auringon laskun, etta nousun, joiden valisen ajan valaisi taysikuu, itarannikon epatodellisen kauniit hiekkarannat salpasivat hengityksen ja tarjosivat mielettomat puitteet taydilleselle rentoutukselle ja Zanzibarin monikulttuurinen keittio hemmotteli meita antimillaan - meren herkuilla ja joulutunnelmaan johdattelevalla gloginmakuisella teellaan. Haikein mielin jatimme taaksemme Zanzibarin, erityisesti kantaravintolamme Lukmaanin ja siella tarjottavat pullat ja suunnistimme kohti Kenian rannikkoa, Mombasaa!
Vaikka asuimme koko rantalomaparatiisin halvimmassa hotellissa, vietimme aikamme suurimmaksi osaksi viiden tahden Serena-hotellissa, koska olimme sattumalta tutustuneet allasbaarin tarjoilijapoikiin. Suomalaisia jouluruokia kohti tuntemamme ikava lieveni syodessamme jouluaattona kahdeksan ruokalajin illallista ja vietettyamme joulupaivana buffetissa nelja tuntia, jonka jalkeen kaveleminen oli liki mahdotonta. Rentouttavan ja syomispainotteisen joulun jalkeen jatkoimme ahmimista Nairobin kahviloissa, leipomoissa ja ravintoloissa. Loysimme jopa karkkikaupasta Dumleja - ilon paiva ! Nairobi oli muihin nakemiimme paikkoihin verrattuna moderni, myos tunnelmaltaan joka oli viilean urbaani.
Mahtavan loman jalkeen palasimme rakkaaseen Ugandaan ja toimme mukanamme Luweroon Henkan, joka kokee todellista Afrikkaa kanssamme kolme viikkoa. Joulua vietettiin toistamiseen, kun Henkan rinkasta ilmestyi viisitoista kiloa tuliaisia suomesta: suklaata, pipareita, kirjoja, joululahjoja ja vaaleanpunaruskea virkattu hattu. Myos naapureillemme lahjoitetut vaatteet saivat monta uutta onnellista omistajaa ja uusiin kamppeisiin puetut lapset tyytyvaisia isia ja aiteja. Molen ja Moseksen, seka Mama Nifan perheelta suuret kiitokset Inkan sukulaisille, Muonion diakoniatadille ja Kivisille.
Luwerossa kaikki on kuten ennenkin, paitsi Mole on saanut joululahjaksi uudet hiukset, naapurissa on uusi tulokas - yhdeksanvuotias Ester, poly on valloittanut koko kaupungin seka lapset ovat venahtaneet ihan hulluna ja Gidi jopa puhuu. Koululla on aloitettu rekisterointi uusille oppilaille, joita on tullut jo muutama. Kaikki suomesta tullut kontaktimuovi on jo kaytetty, tuntien suunnittelu Madam Justinen kanssa edistyy hyvaa vauhtia ja Henkka on taiteillut kahdet alphabet-flashcardit.
Kiitos kaikille projektin tukijoille, joiden ansiosta primarykolme-luokan opettaja on paassyt viikon mittaiseen koulutukseen ja kaikille primary-opettajille saatiin hankittua ope-oppaat. Rahaa on kuitenkin viela jaljella ja raportoidaan jatkossakin mihin sita kaytetaan.
Neljan viikon aikana nahtiin, koettiin ja nautittiin aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sekasortoisesta Kampalasta suunnattiin ensimmaiseksi Tansanian rannikolle Dar Es Salaamiin, joka on afrikkalaisella mittapuulla moderni, lahes lansimainen kaupunki intialaisittain maustettuna. Upealla reggaekeikalla tanssittuamme ja kaupungin jokaisen supermarketin koluttuamme otimme lautan kohti Zanzibaria. Siella vietetty aika kiteytyi hyvin sanaan 'paratiisi'. Viikon aikana kaytimme jokaista mystisen labyrinttikaupungin oikotieta, jotka uudet ystavamme, Stonetownin kasvatit, meille esittelivat. Vaikka meista tuntui, etta meita johdatetaan eksyksiin arabian, intian, persian, afrikan, menneisyyden ja nykyisyyden sokkeloihin, aina paadyimme ikimuistoisiin hetkiin ja tarunhohtoisiin tapahtumiin. Kirkkaan turkoosi Intian valtameri levittaytyi ymparillemme paikallisen kalastajan kiidattaessa meita purjeveneellaan, paikallinen rastakokki johdatti meidat zanzibarilaisen keittion saloihin makuhermoja hyvailevalla kalmari-kasvispadalla, fullmoon-partyissa naimme seka auringon laskun, etta nousun, joiden valisen ajan valaisi taysikuu, itarannikon epatodellisen kauniit hiekkarannat salpasivat hengityksen ja tarjosivat mielettomat puitteet taydilleselle rentoutukselle ja Zanzibarin monikulttuurinen keittio hemmotteli meita antimillaan - meren herkuilla ja joulutunnelmaan johdattelevalla gloginmakuisella teellaan. Haikein mielin jatimme taaksemme Zanzibarin, erityisesti kantaravintolamme Lukmaanin ja siella tarjottavat pullat ja suunnistimme kohti Kenian rannikkoa, Mombasaa!
Vaikka asuimme koko rantalomaparatiisin halvimmassa hotellissa, vietimme aikamme suurimmaksi osaksi viiden tahden Serena-hotellissa, koska olimme sattumalta tutustuneet allasbaarin tarjoilijapoikiin. Suomalaisia jouluruokia kohti tuntemamme ikava lieveni syodessamme jouluaattona kahdeksan ruokalajin illallista ja vietettyamme joulupaivana buffetissa nelja tuntia, jonka jalkeen kaveleminen oli liki mahdotonta. Rentouttavan ja syomispainotteisen joulun jalkeen jatkoimme ahmimista Nairobin kahviloissa, leipomoissa ja ravintoloissa. Loysimme jopa karkkikaupasta Dumleja - ilon paiva ! Nairobi oli muihin nakemiimme paikkoihin verrattuna moderni, myos tunnelmaltaan joka oli viilean urbaani.
Mahtavan loman jalkeen palasimme rakkaaseen Ugandaan ja toimme mukanamme Luweroon Henkan, joka kokee todellista Afrikkaa kanssamme kolme viikkoa. Joulua vietettiin toistamiseen, kun Henkan rinkasta ilmestyi viisitoista kiloa tuliaisia suomesta: suklaata, pipareita, kirjoja, joululahjoja ja vaaleanpunaruskea virkattu hattu. Myos naapureillemme lahjoitetut vaatteet saivat monta uutta onnellista omistajaa ja uusiin kamppeisiin puetut lapset tyytyvaisia isia ja aiteja. Molen ja Moseksen, seka Mama Nifan perheelta suuret kiitokset Inkan sukulaisille, Muonion diakoniatadille ja Kivisille.
Luwerossa kaikki on kuten ennenkin, paitsi Mole on saanut joululahjaksi uudet hiukset, naapurissa on uusi tulokas - yhdeksanvuotias Ester, poly on valloittanut koko kaupungin seka lapset ovat venahtaneet ihan hulluna ja Gidi jopa puhuu. Koululla on aloitettu rekisterointi uusille oppilaille, joita on tullut jo muutama. Kaikki suomesta tullut kontaktimuovi on jo kaytetty, tuntien suunnittelu Madam Justinen kanssa edistyy hyvaa vauhtia ja Henkka on taiteillut kahdet alphabet-flashcardit.
Kiitos kaikille projektin tukijoille, joiden ansiosta primarykolme-luokan opettaja on paassyt viikon mittaiseen koulutukseen ja kaikille primary-opettajille saatiin hankittua ope-oppaat. Rahaa on kuitenkin viela jaljella ja raportoidaan jatkossakin mihin sita kaytetaan.
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Hei kaikki ja eksoottisen ihanat lomaterveiset Zanzibarin paratiisisaarelta!
Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.
Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.
Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...
Inka: 130950-182209
Riikka: 145850-336259
Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda
Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.
Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!
Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.
Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.
Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...
Inka: 130950-182209
Riikka: 145850-336259
Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda
Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.
Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
KUVIAA!!
Inka kirjoittaa paivakirjaa ja sahkot on taas poissa. Perus Luwero!
Aslaf opettaa Riikkaa pyykkaamaan. Kaikki aina kommentoivat heikoista pyykinpesutaidoistamme, mutta minkas teet, kun vaan sattuu olemaan hemmoteltu mzungu!
Baby classin oppilaat ja master Rajab jarjestaytyvat riviin koulun kentalle vesileikkeja varten.
Naapurin lapset saivat yhden tuomistamme jalkapalloista. Aslaf on kuitenkin pieni ja sorrettu ja saa siis leikkia silla harvoin, mutta kerran Aslafilla oli pallo kokonaan vain itselleen ja niinpa han paatti istua se sylissa ovemme ulkopuolella ja hokea "Fanani, fanani.." niin kauan kunnes Inka heltyi ja otti pikkuisesta kuvan! Voi mika huima palloleikki konsanaan..
Kavimme koulumme oppilaiden Shalifahin ja Sumauyyan kotona vierailulla. He asuvat yhdessa isoisoisansa ja isoisoaitinsa kanssa tassa talossa, jossa on yksi huone, ei sahkoa eika juoksevaa vetta. Ulkokeittio eli pieni katos, jossa laitetaan ruokaa jai kuvan ulkopuolelle. Suurin osa Basajjansolon lapsista asuu samantapaisissa kodeissa.
Inka paikallisessa pedikyyrissa eli maanantaimarketilla hankkimassa varpaankynsille uutta ilmetta. Hinta on aika kohtuullinen: 1000 shillinkia eli 40 eurosenttia!
Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin Naantalin auringot. Turun seudun aurinko on kylla aivan helekutin saalittava tahan paisteeseen verrattuna ja niinpa korjaan kuvatekstin: Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin paivantasaajan auringot!
Viime lauantaina kaytiin pikku retkella jossain Luweron pikkuteilla. Oltiin kaantymassa pienelle hiekkatielle, kun paikallinen mies pysaytti meidat neuvoen : "If you go that way there's less and less people". Neuvosta otettiin vaari ja suorastaan rynnistettiin tielle jossa ei ole ihmisia, silla silloin ei ole myoskaan mzungu-huutoja tai "how are you"-kysymyksen sarjatulistusta! Onneksi kuitenkin oli sen verran asutusta, etta saatiin ostettua kabalagaloja ja nautittua lounasta!
Riikka ja Hassan kotimme edustalla. Ovi, jossa on sininen verho on meidan ja toinen johtaa Moseksen ja Molen kotiin. Kuistin peralla on viela pieni varasto, jossa Molen aidin eli Gidin ja Adin mummon kukko nukkuu oisin. Ikkunan vasemmalla puolella oleva ovi avautuu Nifan, Hassanin ja Aslafin kotiin.
Tassa naette Hassanin ihanan halinalle yokkarin! Lapset ovat selanneet varmaan jokaisen meidan kirjoista tuhat kertaa, mutta ovat edelleen ihan innoissaan. Sopoo!
Muutama viikko takaperin koimme kauhun hetkia, kun Inka kuuli sankynsa paadyssa olevasta pahvilaatikosta rapinaa ja muutamaa hetkea myohemmin huoneen poikki kipitteli hiiri. Helvetti oli irti: molemmat syoksyivat kiljuen pihalle, inka itki, hyperventiloi ja tarisi! Samassa kaikki muutkin ovet aukesivet ja 11 naapuria oli tarjoamassa apuaan paniikkitilanteeseen. Koska inka ei kyennyt puhumaan, oli Riikan myonnettava nolona hataannyksen syy ja oi miten hyvat naurut kaikki saivatkaan (paitsi Inka, joka oli edelleen sokissa)!
Siita alkoi vainoharhaisuuden ajat. Pienikin kahahdus, tuulenvire, joka heilauttaa verhoja, lattialle tippuva muovipussi tai sukkamytty nurkassa aiheuttivat sangylle pomppaamisen ja kaksi valista jaanytta sydamen lyontia. Rauhattomien younien jalkeen oli asialle tehtava jotain ja niin koulun omistama kissa Pusi tuli taloon. Yhdessa paivassa ja yossa kissa pyydysti ainakin kolme hiirta meilta ja viisi muuta naapurostosta. Nain ollen 27.11. juhlittakoon tasta lahtien Pusin paivana
maanantai 17. marraskuuta 2008
Parhaat mahdolliset naapurit Kiwoko roadilla!
Olemme nyt asuneet reilut kuukauden paivat osana varmaan Luweron ihaninta naapurustoa. Kun astuu sisaan punaisesta rautaportista (tai kiipeaa sen yli, jos joku on jo lukinnut sen yoksi) , saapuu meidan pihaamme, joka ensi silmayksella nayttaa kovinkin ankealta, vaikka totuus on aivan toinen. Heti portin jalkeen nakee nelja ovea: yksi suoraan vastapaata porttia ja kolme rivissa portin vasemalla puolella. Kolmen rivin keskimaisena asumme me!
Oikealla puolellamme asuu Moseksen ja Molen perhe. Toista huoneista kaytetaan elamiseen ja toisessa on perheen omistama kauppa. Yhden huoneen asunnossa asuu vanhempien lisaksi 4 poikaa: Isak (20 v), Joel (n 10 v), Adina (4 v) ja Gideon (2,5 v). Joka paiva, kun tulemme takaisin kotiin koululta tai ostoksilta Mole toivottaa meidat tervetulleiksi sanomalla ''Kulikaijo!'', johon vastaamme ''Wuddejo!". Taman jalkeen pikkupojat hokevat sita seuraavat kymmenen minuuttia ja joka kertaa vastaamme "Wudejjo". Vaikka perheen lapset ovat harvinaisen puhtaita afrikkalaisella mittapuulla, kaksi pieninta yskivat kaikki yot silla tavalla etta on ihme ettei keuhkoja ole viela kaottu pihalle! Molella on myos hoidossaan aitinsa sairas kukko, joka ei onneksi pida samanlaista helekutinmoista metelia kuin osa taman maan kirotuista kukoista!
Perheen esikoinen Isak on nyt ylakoulun neljannella eli valmistuu koulusta luultavasti kun on 24 vuotta! Iltaisin Isak myy karkkeja keskustassa ja saadaan maistiaisia, jos kaydaan moikkailemassa.
Perheen isa Moses on asunut Lontoossa 15 vuotta ja siksi hanen kanssaan on helpompi jutella kuin monien paikallisten. Selkeasti Moses ja Mole kuitenkin pitavat Ugandaa paljon parempana kuin Eurooppaa ja kerran Mole totesi Inkalle : "Teilla on pesukoneet! Aah.. Suomi on kylla rikas maa, mutta meilla on Jeesus, pelastaja!"
Vasemmalla puolella asuvat maailman suloisimmat lapset Nifa (7 v), Hassan (5 v) ja Aslaf (3 v) aitinsa kanssa. Lasten eniten kayttama sana on luultavasti "Fanani! Fanani!!", joka tarkoittaa sita, etta meidan pitaa ottaa heista kuva ja nayttaa se kameran naytolta. Perinteisen karhuilmeen suurelle fanijoukolle tiedotettakoon, etta nama kolme osaavat jo melko mallikkaasti tehda kyseisen jalon kasvoekspression!
Pari kertaa viikossa Nifa koputtaa ovella ja tuo meille aitinsa kokkaamaa ruokaa tai hedelmia tai paahdettuja pahkinoita. Yhden kerran saimme jotain todella epailyttavia ja haisevia lihakokkareita, mutta ikava kylla emme syo lihaa, nyyh! Olemme kokanneet myos vastalahjaksi ja lauantaina meinasimme jarjestaa lettukestit.. Ne syomingit paattyivat kuitenkin siihen, etta soimme itse kaikki latyt! Hups!
Lapset kayvat kylailemassa meilla muutenkin lahes paivittain ja rakastavat katsella valokuvia ja kuvakirjoja. Erityisesti Heidin tekema laksiaislahja on saavuttanut suuren suosion! Muutama paiva sitten Hassan hoki Allun kuvalle "Bye mzungu, bye mzungu!"...
Jos Suomessa lapselta pyytaa apua on vastaus useimmiten "Miks just ma, pyyda jotain muuta auttamaan, ma teen aina kaiken!" tai jotain muuta peruslaiskaa marinaa, mutta Taalla lapset auttavat aina pyydettaessa ja ilman pyyntoakin. Esimerkiksi jos emme ole kotona ja alkaa sataa, Nifa on kerannyt pyykit turvaan kastumiselta ja kun tulemme ostoksilta Hassan ja Aslaf kantavat kauppakassit.
Neljannessa asunnossa asuu noin kolmekymppinen nainen. Tama asunto on ainoa jossa ei ole sahkoa. Nainen on hullu jalkopallo fani ja kun radiosta tulee matsi, voisi metelin ja kannustushuutojen volyymista paatella, etta asunnossa enemmankin futisfaanatikkoja, mut ei oo! Naapurillamme kay lahes paivittain herrasvieraita riiamassa, mutta ei taida neiti osata paattaa kenet ottais.
Koko naapuroston lapsilla on yhtenainen tyyli. Selkea muotivillitys on kulkea ympariinsa ylaosattomissa tai juoksenella valilla jopa nakkena. Taalla ei myoskaan ole ihan niin tarkkaa kayttaako tyttojen vai poikien vaatteita ja niinpa esim Hassanilla on vaaleanpunainen halinalle mekkoyokkari!
Lapset saavat kulkea kaikissa asunnoissa ja auttavat kaikkia aikuisia. Ei ole aina niin tarkkaa kuka on kenenkin lapsi vaan kaikista pidetaan huolta.. Oi mika onni, etta saimme asuinpaikaksemme juuri taman talon!
Oikealla puolellamme asuu Moseksen ja Molen perhe. Toista huoneista kaytetaan elamiseen ja toisessa on perheen omistama kauppa. Yhden huoneen asunnossa asuu vanhempien lisaksi 4 poikaa: Isak (20 v), Joel (n 10 v), Adina (4 v) ja Gideon (2,5 v). Joka paiva, kun tulemme takaisin kotiin koululta tai ostoksilta Mole toivottaa meidat tervetulleiksi sanomalla ''Kulikaijo!'', johon vastaamme ''Wuddejo!". Taman jalkeen pikkupojat hokevat sita seuraavat kymmenen minuuttia ja joka kertaa vastaamme "Wudejjo". Vaikka perheen lapset ovat harvinaisen puhtaita afrikkalaisella mittapuulla, kaksi pieninta yskivat kaikki yot silla tavalla etta on ihme ettei keuhkoja ole viela kaottu pihalle! Molella on myos hoidossaan aitinsa sairas kukko, joka ei onneksi pida samanlaista helekutinmoista metelia kuin osa taman maan kirotuista kukoista!
Perheen esikoinen Isak on nyt ylakoulun neljannella eli valmistuu koulusta luultavasti kun on 24 vuotta! Iltaisin Isak myy karkkeja keskustassa ja saadaan maistiaisia, jos kaydaan moikkailemassa.
Perheen isa Moses on asunut Lontoossa 15 vuotta ja siksi hanen kanssaan on helpompi jutella kuin monien paikallisten. Selkeasti Moses ja Mole kuitenkin pitavat Ugandaa paljon parempana kuin Eurooppaa ja kerran Mole totesi Inkalle : "Teilla on pesukoneet! Aah.. Suomi on kylla rikas maa, mutta meilla on Jeesus, pelastaja!"
Vasemmalla puolella asuvat maailman suloisimmat lapset Nifa (7 v), Hassan (5 v) ja Aslaf (3 v) aitinsa kanssa. Lasten eniten kayttama sana on luultavasti "Fanani! Fanani!!", joka tarkoittaa sita, etta meidan pitaa ottaa heista kuva ja nayttaa se kameran naytolta. Perinteisen karhuilmeen suurelle fanijoukolle tiedotettakoon, etta nama kolme osaavat jo melko mallikkaasti tehda kyseisen jalon kasvoekspression!
Pari kertaa viikossa Nifa koputtaa ovella ja tuo meille aitinsa kokkaamaa ruokaa tai hedelmia tai paahdettuja pahkinoita. Yhden kerran saimme jotain todella epailyttavia ja haisevia lihakokkareita, mutta ikava kylla emme syo lihaa, nyyh! Olemme kokanneet myos vastalahjaksi ja lauantaina meinasimme jarjestaa lettukestit.. Ne syomingit paattyivat kuitenkin siihen, etta soimme itse kaikki latyt! Hups!
Lapset kayvat kylailemassa meilla muutenkin lahes paivittain ja rakastavat katsella valokuvia ja kuvakirjoja. Erityisesti Heidin tekema laksiaislahja on saavuttanut suuren suosion! Muutama paiva sitten Hassan hoki Allun kuvalle "Bye mzungu, bye mzungu!"...
Jos Suomessa lapselta pyytaa apua on vastaus useimmiten "Miks just ma, pyyda jotain muuta auttamaan, ma teen aina kaiken!" tai jotain muuta peruslaiskaa marinaa, mutta Taalla lapset auttavat aina pyydettaessa ja ilman pyyntoakin. Esimerkiksi jos emme ole kotona ja alkaa sataa, Nifa on kerannyt pyykit turvaan kastumiselta ja kun tulemme ostoksilta Hassan ja Aslaf kantavat kauppakassit.
Neljannessa asunnossa asuu noin kolmekymppinen nainen. Tama asunto on ainoa jossa ei ole sahkoa. Nainen on hullu jalkopallo fani ja kun radiosta tulee matsi, voisi metelin ja kannustushuutojen volyymista paatella, etta asunnossa enemmankin futisfaanatikkoja, mut ei oo! Naapurillamme kay lahes paivittain herrasvieraita riiamassa, mutta ei taida neiti osata paattaa kenet ottais.
Koko naapuroston lapsilla on yhtenainen tyyli. Selkea muotivillitys on kulkea ympariinsa ylaosattomissa tai juoksenella valilla jopa nakkena. Taalla ei myoskaan ole ihan niin tarkkaa kayttaako tyttojen vai poikien vaatteita ja niinpa esim Hassanilla on vaaleanpunainen halinalle mekkoyokkari!
Lapset saavat kulkea kaikissa asunnoissa ja auttavat kaikkia aikuisia. Ei ole aina niin tarkkaa kuka on kenenkin lapsi vaan kaikista pidetaan huolta.. Oi mika onni, etta saimme asuinpaikaksemme juuri taman talon!
lauantai 8. marraskuuta 2008
Uganda esittaytyy!
Latifa pesee kasia liikkatunnin jalkeen..
Jita leikkaa synttarikakkuaan ja Silvia kaataa limpparia taustalla. Jjita taytti 46!
Naapurin Hassan auttaa ostosten kantamisessa..
Eric ja siskot hakevat pumppukaivolta vetta.. Mahtaakohan pojan kanisterissa olla mitaan, kun paasee perille?
Sanojen opettelua babyclassissa. 3-vuotias Sumayah opettaa ja muut toistavat. Ugandan englannissa jokaisen sanan peraan lisataan lausuessa ''i'':)
e.g ''boxii, bollii, sanii, buukii(book)''
Sifah, Madam Aishan 5-vuotias tytar puvustaa babyclassin 3-vuotiasta Mariamia
Naapurin lapset Aslaf(4v), Adinah(3v), Hassan(5v), Nifa(7v) ja naapurimme "alpo" Rusi(ika ei tiedossa, mutta oven ollessa raollaan tama voimakastahtoinen tyttonen tunkeutuu kamppaamme ja levittelee kaikki mahdolliset irtaimet esineet ympari lattiaa ja mahdollisuuksien mukaan myos sangyn alle:))
Useimmiten Luweron lapset pukeutuvat yhteen vaatekappaleeseen, paitaan, housuihin tai pikkareihin tai aatamin asuun, jotka usein ovat tosi resuisessa kunnossa. Second hand vaatteet eivat kulkeudu suoraan apua tarvitseville vaan marketeilla tyoskenteleville jalleenmyyjille.
Waddimba Samin, UPAn koordinaattorin pikkusisko hakemassa vetta kaivolta. Meidan ei tarvitse pumpata vettamme, vaan saamme sen lahes eurooppalaisittain laheisen kaupan vesijohdosta.
Riikka paikallisen sadeKUURON jalkeen.
Tulevat Picassot - Latifa ja Livingstone:)
Lomalla Jinjassa, Niilin alkulahteella.
Free Activity tunneilla lapset paasevat leikkimaan palikoilla, ''oikeilla leluilla'', ja muksut esittelevat rakennelmiaan innolla!:D
Paivisin opettajien avustuksen lisaksi askarrellaan opetusmateriaalia luokkiin kuolun toimistolla
Naapurin Nifa(7v) ja Hassan (5v) pyykkaamassa.
Kasienpesu liikkatunnin jalkeen. Tytot ''kuntoilevat'' pikkareissa ja pojat shortseissa, ettei koulupuku suttaannu:)
Koulun lehma ja Riikka
Art and craft
Inka ugandalaistuu...
Riikka topclassissa.
Mister Aloni valmiina tarjoilemaan puuroa. Takana nakyy koulun keittio.
Kasubi market, Kampala
Bon appetit!
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Perus settii Luwerost... :D
Saavuttuamme Luweroon ensisilmays asuntoomme, tyhjaan huoneeseen, oli melkoinen jarkytys. UPA ei ollut valmistellut mitaan meita varten ja jatti meidat tyhjan paalle seisomaan, luottaen siihen, etta muut vapaaehtoiset pitaa meista huolta(mika ei todella ole vapaaehtoisten tyota!) Kolme viikkoa sitten pidettiin kokous Luwerossa, jossa vaadittiin UPAlta selvitysta siita, mihin kaikki maksamamme rahat katoavat. Nyt asiat ovat paremmin. Rahat katoavat ''into the big pool", mutta avautuminen kannatti, koska UPA lupasi maksaa meille kummallekkin 50 000(ish 25 euroa) kuukaudessa takaisin ja nailla nakymin emme todella ole maksamassa UPAlle toista kertaa yhtaan mitaan. Se siis tarkoittaa sita, etta meilta kuluu puolet vahemman rahaa jarjestomaksuihin, eli kummallakin on noin 300 euroa enemman rahaa. Saattaa siis olla, etta joulukuussa Zanzibarin rannoilla aurinkoa palvomasta loytyy kaksi Luweron yksinkertaistakin alkeellisempaa elamaa paennutta mzungua... :D
Blogin johdannossa luvataan kertoa ripulista, mutta ikava kylla nyt on uutisia vasta oksennustaudista. Puolitoistaviikkoa sitten avocadotomaattitaytteiset chapatit olivat liikaa Inkan vatsalle ja ne palautettiin vauhdilla. Riikalla on selvastikin kestavamopi vatsa, silla hanella ei ollut edes yhta ilmavaivaa. Inka oli todella heikkona kaksi vuorokautta, jotka sisalsivatkin lahinna nukkumista. Sahko palasi paivien odottelun jalkeen kuitenkin tuona aikana Luweroon, joten suurin ponnistus vatsataudin kourissa oli hivuttautua metrin verran kohti pistorasiaa, jotta kamera toimisi taas...
Inkan maatessa lauantaina toipilaana Riikka suuntasi mister Basiitan kanssa lasten urheilupaivaan. Kutsu oli kaynyt kymmeneksi ja lahdimme ehka varttia vaille kohti Kasanaa. Kavely kesti melkein tunnin ja olimme silti ensimmaisten joukossa paikalla. Lajeina oli tavanomaisten juoksujen ynna muiden tylsyyksien lisaksi kovin mielenkiintoisia kisoja kuten perinneasuun pukeutumista ja kouluun valmistautumista. Lopuksi lapset (joita oli melkein tuhat)
esittivat sotilasparaatia ja kaikilla oli mustavalkoiseksi maalattu keppi aseena! Suomessa ei varmaankaan laitettaisi viisvuotiasta marssimaan tahdissa pyssy ojossa, mutta oli jannittavaa nahda etta taallakin osataan kulkea suorissa riveissa!! Riikka tuli myos julmasti huijatuksi ekaa kertaa moottoripyorabodabodan kyytiin ja niin rikkoutui paatos olla kayttamatta niita tan puolen vuoden aikana!
Pihapiirissamme sijaitsee kaksi vessavaihtoehtoa: superkuvottava karpaslatriini, jossa pienet mustat itikat hyokkaavat valittomasti pahaa-aavistamattoman asiakkaan kippuun seka oiseen aikaan sitakin iljettavampi latriini, jonka sadat viisisenttiset torakat valtaavat heti piemean laskeuduttua. Siispa olemmekin kayttaneet mielellamme erityisen siisteja koulun vessoja. Mister Basiitta on jatkuvasti hyvin huolissaan omasta maineestaan ja niinpa ei voinut kieltaytya torakkamyrkyttajien tarjouksesta puhdistaa koulun vessat 18 000 shillingilla ja myontaa, etta koululla ei yksinkertaisesti ole rahaa ja opettajat tienaavat vain neljanneksen siita mita valtion kouluissa ansaitaan. Kiitos mister Basiitan tempauksen saimme nahda ensimmaiset torakat kyseisissa vessoissa, kun kaikki viisi hyonteista ryomivat latriinista pokerryksissa ulos kananruuaksi ja nyt saa nahda pystytaanko kaikille opettajille maksamaan taytta palkkaa...
Afrikkalainen perustyoasento ja vaahtomuovipatjojen lapituntuvat laudat ovat saaneet meidat innostumaan selkakipuja torjuvasta lenkkeilysta. Uganda tarjoaa tahan harrastukseen maailman kauneimmat puitteet - auringonlaskun aikaan uskomattoman vehrea maisema saa lahes itkemaan. Tassa maassa monet eivat kuitenkaan ole ymmarteneet maan tarjoamia mahdollisuuksia ja niinpa olemmekin kaupungin ainoat lenkkeilijat! Kun ohitamme minka tahansa talon tai pihan ihmiset intoutuvat kiljumaan, huutamaan, osoittelemaan ja seuraamaan meita. Ennatys oli kun 16 lasta seurasi meita varmaan kilometrin verran.. Yleensa seuraajat ovat harmittomia, lahinna uteliaita lapsia, mutta ikavaksemme myos eras alkoholisoitunut allottava mies lyottaytyi lenkkiseuraksemme. Mies kipitti perassamme alle kosketusetaisyyden paassa ja ensimmaista kertaa oli pakko olla oikeasti toykea ja kaskea miesta lopettamaan ja menemaan pois! Siita ei kuitenkaan ollut mitaan hyotya ja mies luovutti vasta kunnon pettaessa..
Myos toinen negatiivinen kokemus tapahtui viime viikolla, vaikka lahinna se oli huvittavaa. Olimme ostaneet maanantaimarkkinoilta uudet flipflopit ja naapuruston pahansuopa pikkupoika sai loistavan idean heittaa mzungun kengan kuoppaan.. Kyselykierros auttoi ja naapurin Nifa kiikutti pian kengan takaisin.. Meidan puolestamme asia oli silla hoidettu, mutta yllatten pihalla meteloi kolme aikuista, 8 lasta, pieni sylivauva neuvottoman mzungun seisoessa silmat pyoreina vieressa. Naapurin aiti kertoi uhanneensa poikaansa pieksemisella aavistettuaan taman osallisuuden rikokseen, jos poika ei paljasta kengan sijaintia.. Inka pakeni sisalle nauramaan, mutta Riikan oli pakotettava itsensa pysymaan kasassa ettei paljastaisi kuinka huvittavalta tama "todella vakava" tilanne meidan silmissamme naytti!
Tama viikonloppu vietettiin rentoutuen Jinjassa ja nahtiin Niilin alkulahde, mutta siita kerrotaan ehka lisaa myohemmin!
Blogin johdannossa luvataan kertoa ripulista, mutta ikava kylla nyt on uutisia vasta oksennustaudista. Puolitoistaviikkoa sitten avocadotomaattitaytteiset chapatit olivat liikaa Inkan vatsalle ja ne palautettiin vauhdilla. Riikalla on selvastikin kestavamopi vatsa, silla hanella ei ollut edes yhta ilmavaivaa. Inka oli todella heikkona kaksi vuorokautta, jotka sisalsivatkin lahinna nukkumista. Sahko palasi paivien odottelun jalkeen kuitenkin tuona aikana Luweroon, joten suurin ponnistus vatsataudin kourissa oli hivuttautua metrin verran kohti pistorasiaa, jotta kamera toimisi taas...
Inkan maatessa lauantaina toipilaana Riikka suuntasi mister Basiitan kanssa lasten urheilupaivaan. Kutsu oli kaynyt kymmeneksi ja lahdimme ehka varttia vaille kohti Kasanaa. Kavely kesti melkein tunnin ja olimme silti ensimmaisten joukossa paikalla. Lajeina oli tavanomaisten juoksujen ynna muiden tylsyyksien lisaksi kovin mielenkiintoisia kisoja kuten perinneasuun pukeutumista ja kouluun valmistautumista. Lopuksi lapset (joita oli melkein tuhat)
esittivat sotilasparaatia ja kaikilla oli mustavalkoiseksi maalattu keppi aseena! Suomessa ei varmaankaan laitettaisi viisvuotiasta marssimaan tahdissa pyssy ojossa, mutta oli jannittavaa nahda etta taallakin osataan kulkea suorissa riveissa!! Riikka tuli myos julmasti huijatuksi ekaa kertaa moottoripyorabodabodan kyytiin ja niin rikkoutui paatos olla kayttamatta niita tan puolen vuoden aikana!
Pihapiirissamme sijaitsee kaksi vessavaihtoehtoa: superkuvottava karpaslatriini, jossa pienet mustat itikat hyokkaavat valittomasti pahaa-aavistamattoman asiakkaan kippuun seka oiseen aikaan sitakin iljettavampi latriini, jonka sadat viisisenttiset torakat valtaavat heti piemean laskeuduttua. Siispa olemmekin kayttaneet mielellamme erityisen siisteja koulun vessoja. Mister Basiitta on jatkuvasti hyvin huolissaan omasta maineestaan ja niinpa ei voinut kieltaytya torakkamyrkyttajien tarjouksesta puhdistaa koulun vessat 18 000 shillingilla ja myontaa, etta koululla ei yksinkertaisesti ole rahaa ja opettajat tienaavat vain neljanneksen siita mita valtion kouluissa ansaitaan. Kiitos mister Basiitan tempauksen saimme nahda ensimmaiset torakat kyseisissa vessoissa, kun kaikki viisi hyonteista ryomivat latriinista pokerryksissa ulos kananruuaksi ja nyt saa nahda pystytaanko kaikille opettajille maksamaan taytta palkkaa...
Afrikkalainen perustyoasento ja vaahtomuovipatjojen lapituntuvat laudat ovat saaneet meidat innostumaan selkakipuja torjuvasta lenkkeilysta. Uganda tarjoaa tahan harrastukseen maailman kauneimmat puitteet - auringonlaskun aikaan uskomattoman vehrea maisema saa lahes itkemaan. Tassa maassa monet eivat kuitenkaan ole ymmarteneet maan tarjoamia mahdollisuuksia ja niinpa olemmekin kaupungin ainoat lenkkeilijat! Kun ohitamme minka tahansa talon tai pihan ihmiset intoutuvat kiljumaan, huutamaan, osoittelemaan ja seuraamaan meita. Ennatys oli kun 16 lasta seurasi meita varmaan kilometrin verran.. Yleensa seuraajat ovat harmittomia, lahinna uteliaita lapsia, mutta ikavaksemme myos eras alkoholisoitunut allottava mies lyottaytyi lenkkiseuraksemme. Mies kipitti perassamme alle kosketusetaisyyden paassa ja ensimmaista kertaa oli pakko olla oikeasti toykea ja kaskea miesta lopettamaan ja menemaan pois! Siita ei kuitenkaan ollut mitaan hyotya ja mies luovutti vasta kunnon pettaessa..
Myos toinen negatiivinen kokemus tapahtui viime viikolla, vaikka lahinna se oli huvittavaa. Olimme ostaneet maanantaimarkkinoilta uudet flipflopit ja naapuruston pahansuopa pikkupoika sai loistavan idean heittaa mzungun kengan kuoppaan.. Kyselykierros auttoi ja naapurin Nifa kiikutti pian kengan takaisin.. Meidan puolestamme asia oli silla hoidettu, mutta yllatten pihalla meteloi kolme aikuista, 8 lasta, pieni sylivauva neuvottoman mzungun seisoessa silmat pyoreina vieressa. Naapurin aiti kertoi uhanneensa poikaansa pieksemisella aavistettuaan taman osallisuuden rikokseen, jos poika ei paljasta kengan sijaintia.. Inka pakeni sisalle nauramaan, mutta Riikan oli pakotettava itsensa pysymaan kasassa ettei paljastaisi kuinka huvittavalta tama "todella vakava" tilanne meidan silmissamme naytti!
Tama viikonloppu vietettiin rentoutuen Jinjassa ja nahtiin Niilin alkulahde, mutta siita kerrotaan ehka lisaa myohemmin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
