torstai 26. maaliskuuta 2009
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Viimesta kuukautta elellaan Luwerossa ja elama on ihanaa! Ollaan opittu kokkaamaan jo lahes kaikkia ugandalaisia ruokia, vaikka ei ihan mestareita viela ollakaan. Pari paivaa sitten oltiin nimittain kuorimassa matookea (vihrea keitettava banaani) naapurin naisten kanssa, kun Molen mies Moses sattui paikalle ja kommentoi Inkan kuorimaa banaania: "Terrible peeling!". Kukaan ei kuitenkaan seppa syntyessaan, vaikka oliskin sepan sukua.. Anyway meita kylla kutsutaan usein "bugans" eli ollaan ihan oikeita bugandalaisia!
Viikko sitten oltiin hengittamassa Kampalan saasteista ja viemariloyhkaista ilmaa aikeissa hoitaa meille uskottu tehtava. Olimme jo Ugandaan lahtiessamme luvanneet Nsymbyan sairaalassa vuosi sitten harjoittelussa olleille sairaanhoitajaopiskelijoille, etta viemme heidan terveisensa pienelle Maria-tytolle. Marian tarina on karu ja valittettavasti se ei ole ainoaa laatuaan Ugandassa. Aiti antoi luvan kirjoittaa sivullemme vahanheidan perheestaan ja laittaa kuviakin sinne nahtavaksi!
Marian ollessa alle viikon ikainen Aisha-niminen nainen toi hanet Nsymbyan sairaalaan. Vauva oli loytynyt hylattyna roskien joukosta. Vauva nimettiin Mariamiksi ja se otettiin hoidettavaksi sairaalaan. Siella myos suomalaishoitajattaret tutustuivat lapseen ja Aishaan. Marian onneksi Aisha, jonka omat lapset ovat jo lahes aikuisia, otti Marian kasvatettavakseen. Tapasimme perheen ja voi miten suloinen lapsi Maria olikaan! Aiti ja tytar ottivat meidat ilolla vastaan ja kyseluvat miten suomalaisilla ystavillamme menee. Emme osanneet kertoa kuulumisia jurikaan, paitsi etta Suomessa on tosi kylma ja talvista (toivottavasti pitaa paikkansa, ettei olla valehdeltu!). Maria oli aiemmin ollut huonossa kunnossa ja liian laiha, mutta laakarin maaraaman ruokavalion ansiosta tytto on vahvistunut. Kaikki rokotuksetkin Maria on saanut eli hyvalta nayttaa! Ainoana ongelmana neitia vaivaa ikava yska, joka saattaa olla jotain astman tapaista, mutta vaivaa vain kylmalla ilmalla.
Maria esitteli meille juuri oppimansa taidon, tytto on nimittain oppinut kavelemaan! Hieman horjuvaa menoa, mutta silti vaikuttavaa! Perhe vaikuttaa muutenkin ihanan positiiviselta ja Maria on oikea onnen tytto, silla Aisha on todella huolehtiva ja rakastava aiti!
Aisha, Teddy ja varmaan Mariakin, jos vaan osaisi puhua, lahettaa hirvean paljon terkkuja ja kiitoksia Liisalle ja muille!
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Bassajjansolo kasvaa ja kehittyy, jee!
Ennen helmikuun 2., ensimmaista koulupaivaa opettajat olivat huolissaan oppilasmaarasta – kuinka moni vanhoista 68 oppilaasta pystyisi palaamaan, kun koulumaksujakin oli vuodenvaihteessa nostettu. Ugandassa valtio ei tue yksityiskouluja millaan tapaa, joten kaikki koulun varallisuus, jolla kustannetaan avian kaikki (opettajien palkat, kouluruoka, jne) tulee lasten perheilta. Uudet koulumaksut yhdelle lukukaudelle vaihtelevat vauvaluokan 20.000 shillingista(8e) P.3-luokan 37.000 shillinkiin (16euroa). Huoli osoittautui kuitenkin taysin turhaksi, kun jokaikinen tutu oppilas yhta lukuunottamatta on palannut. Kaikkien yllatykseksi sana Basajjansolosta on kiirinyt lapi Luweron johdattaen koululle noin 75 uutta tulokasta – parin ensimmaisen viikon kuluessa oppilasmaara on yli tuplaantunut ja nyt lapsia on n.150!
Ennen joulua pidetyssa henkilokuntakokouksessa paatettiin 45 lapsen olevan maksimimaara kullakin luokalla. Vauvaluokka on saavuttanut niin valtavan suosion, etta lisaa muksuja ei enaa voida sinne ottaa. Ensimmaiset viikot mme. Agnes on painiskellut jattilaismaisen ryhmansa kanssa yksin, mutta nyt pienen taistelun paatteeksi koululle on palkattu uusi opettaja. Koulun henkilokuntaan on liittynyt erittain pateva leikkikouluneiti Sarah, joka auttaa Bassajjansolon 45 kuopuksen viihdyttamisesta.
Irene, Joseline(takana),Biira ja ''uncle'' Pius(Teddyn poika).
Oppilasmaaran kasvun ansiosta jokainen opettaja on saanut ilokseen palkankorotuksen kohti hieman kohtuullisempaa kuukausituloa. Tassa kaukaisessa maailmankolkassa “kohtuullinen palkka” kilpailee vahaeri sarjassa kuin pohjoisen Suomessa: koulun suurinta palkkaa maksetaan mr.Rajabille, ja suuruudeltaan se on 180.000 eli 70 euroa kuukaudessa; vahiten tienaa keittion madame Florence – palkaapussiin pudotetaan kuukausittain 60.000 eli 24 euroa!
Toinen muutos enkilokunnassa on sattunut ruokahuollon puolella. Ensimmaisen koulupaivana vanha kokkimme mr Aaron(Aloni) ei ilmestynytkaan koululle ja lasten puuronkeittaminen jai. Pian meille selvisi, etta han on iakas ja hyvin sairas eika aiokaan enaa palata tulen aareen. Onneksemme samana paivana mme. Florence oli kysellyt Basiittalta toita. Niinpa nyt ruokaa suurelle suumaaralle valmistaa ystavallinen, uuttera ja ymmartavainen nainen.
Monia suuria ja pienia parannuksia on pystytty mahdollistamaan Suomesta tulleiden rahalahjoitusten avulla. Saimme kustannettua mm. opeoppaat kullekkin luokalle ja mr. Rajabin pariviikkoiseen opettajainkoulutukseen tammikuun alussa. Kaikkiin luokkiin on hankittu myos kaappi, jotta koulumateriaalit eivat enaa olisi rottien ja lepakoiden armoilla tai pyoriskelemassa polyisella lattialla. Kampalasta saapunut “Batman” myrkytti Baby- ja Top-classia rienanneet lepakot, joiden valtava kakkamaara sai lattian mustaksi.
Koulun siisteytta ja hygienisyytta on pystytty parantamaan huimasti pienilla muutoksilla. Koululla on nykyaan kaksi toimivaa kasienpesupistetta entisen yhden rikkinaisen sijaan ja jokaiseen luokkaan on ostettu roskis. Harjaantuneempikin avaruusinsinoori erehtyisi epailemaan, etta koulun latriinien taakse on iskeytynyt meteoriitti, mutta kyseessa on vain Samin veljen kaivama hervoton roskakuoppa. Lisaksi koululla on vastaluotu toimiva juomavesijarjestely. Florence keittaa paivittain vetta luokkiin hankittuihin juomavesikanistereihin eivatka muksut enaa tyydyta janoaan lipittamalla likaista vetta kasienpesualtaasta.
Sponsorirahoilla on ostettu ovi uuteen P.3-luokkaan, jottei kolmosluokkalaisten tarvitse kantaa pulpettejaan paivittain sailoon P.2-luokkaan yon varkaiden varalta. Seuraavaksi suunnitteilla on kustantaa luokkaan lattia ja niin monta ikkunaa kuin rahamaara antaa myoden. Lisaksi olemme luvanneet hankkia koululle opettajien toivomia leikki- ja pelimateriaaleja opetusta varten. Talla hetkella 20 kolmosluokkalaisen kaytossa on ainoastaa kaksi oppikirjaa kutakin ainetta kohti. Pienellakin voi autta: yksi koulukirja maksaa noin 12 000 eli 5 euroa – osalla rahoista aiomme panostaakin siis oppikirjojen maaran lisaamiseen.
KIITOS siis jokaiselle tahan mennessa rahaa lahjoittaneelle. Teidan antamallanne noin 1.000 eurolla eli 2.5 miljoonalla shillingilla on saatu ihmeita aikaan. Apunne on ollut korvaamatonta, WEBALE NNYO!!!
Florence hoitaa puuro- ja lounastiskeja keittion edustalla selassaan pieni vuodenvanha Jon-vauva.
Pian lisaa
-Nassali(=munakoiso,Riikka) ja Namusoke(sateenkaari,Inka)-
(viiden kuukauden oleskelun jalkeen saimme paikalliset nimet, jee!)
maanantai 9. helmikuuta 2009
Supersopoo
Paulin juhlintaa Gomeshissa!
Ensinnakin kiitos Henkalle tosi paljon vieraskynasta! Inkan aiti heti kehui, etta olipa kiva taksti ja oikeassa oli!
Sahkon jakelu on ollut koko kuun aivan holtittoman epasaannollista eli sita on ollut saatavilla yleensa vain yoaikaan, jos ollenkaan. Nyt kuitenkin toivomme muutosta, silla uusi kuu uudet kujeet -niinhan sita tavataan sanoa.
Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Kolmannen Mzungun tarina Afrikasta !
Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.
Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!
Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...
Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.
Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!