Pian 4 kuukautta sitten lähti pari innokasta ja rohkeaa mzungutyttöä kohti afrikkaa. Heidän siellä ollessaan ja ruskettuessaan päätti myös eräs muoniolaispoika lähteä avartamaan maailmankatsomustaan, moikkaamaan tuttuja ja näkemään jotain täysin uutta ja ennenkokematonta. Malarialääkkeitä kolmeksi viikoksi, tuubi aurinkorasvaa ja kilotolkulla suklaata tytöille viemisiksi oli repussa, kun matka kohti pimeintä Afrikkaa alkoi. Tämä on kolmannen mzungun kertomus tuosta matkasta!
Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.
Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!
Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...
Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.
Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!
Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!
Niin koitti juhlapaiva ja hyvissa ajoin aloimme valmistautua ja kaunistauduimme oikein kunnolla varmaan ensimmaista kertaa Afrikkaan tulon jalkeen. Naapurin Molen oli autettava mekkojen pukemisessa, vaikka raatalitati oli jo kertaalleen opettanut pukemisen salat. Olimme jopa melkein valmiita, kun Joshua tuli hakemaan meita ja niin lahdettiin kohti Paulin vanhempien kotia. Jos yleensa 50 ihmista (valehtelematta!) huutaa meille, kun kuljemme kotoamme Gulu roadille niin nyt huutelijoita oli varmaan 200! “You look so smart bazungu!” oli yleisin kommentti. Mr Basiitta kertoi, etta vielakin ihmiset tulevat paivittelemaan kuinka hienoilta hanen tyttarensa nayttivatkaan. Kun saavuimme Gulu roadille, oli tuli irti ja yritimme kiirehtia kulkuamme matatuun, jotta paasisimme pois kiljunnan, huudon, naurun ja raakymisen keskelta.
Itse juhlat olivat hauskat! Paulin ja vanhempien saavuttua yliopistolta pidettiin jumalanpalvelus johon sisaltyi tietenkin yhteislaulua –osa biiseista vedettiin jopa moniaanisesti! Sita seurasi liuta puheita, jotka Joshua ystavallisesti tulkkasi meille. Jopa meidan oli lausuttava muutama sana, aaks! Kaikkien, myos juhlakalun, puhuttua suunsa puhtaaksi oli lahjaseremonian aika. Kun suomessa lahjat ujutetaan vaivihkaa jonnekin lahjapoydalle, taalla ne tuodaan oikein musiikin tahdittamana tanssien yksi kerrallaan ja kaikki muut katsovat. Ei ollenkaan paineita ojentaa pikku pakettia! Lahjatanssin yllyttamina suurin osa aikuisvaesta, Paulin aiti etunenassa, intoutui tanssimaan –ne lanneliikkeet ei irtoaisi keneltakaan tuntemaltani suomalaiselta. Siina katsellessa kavi mielessa, etta miten meilla olisi havetty silmat paasta, jos aiti olisi paattanyt pistaa jalalla koreaksi keskella olohuonetta mun ylioppilasjuhlissa!
