sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Hei kaikki ja eksoottisen ihanat lomaterveiset Zanzibarin paratiisisaarelta!

Todistustenjaon jalkeen viime viikon perjantaina lapset lahetettiin kesalaitumille kahdeksi kuukaudeksi, opettajat pakenivat perheidensa luokse kyliin ja me lahdimme myos ihan oikealle lomalle, irtautumaan Luweron kylahulluuttavasta ilmapiirista ja kokemaan lisaa Ita-Afrikan viehattavyytta. Nyt kattoterassilla Stonetownin ylapuolella taysikuun loisteessa nappailessa 33 tunnin bussinmatkan aiheuttama kokovartalosarky ja turta takamus tuntuvat pienelta hinnalta, kun maaranpaa paljastui maanpaalliseksi taivaaksi.

Loma ei kuitenkaan jatku ikuisesti vaan tammikuun alkaessa palaamme Luweroon ja aloitamme ankaran tyonteon, etta uudet oppilaat saadaan rekisteroitya, tuntisuunnitelmat ja materiaalit valmiiksi ja luokat kuntoon ennen uutta lukukautta, joka alkaa helmikuun alussa. Monet ovat kysyneet meilta ja vanhemmiltamme kuinka Basajjansolon koulua tai naapureita voisi tukea ja auttaa. Koulumme on siis aivan uusi ja viela lapsen kengissa eika suoraan sanoen kovinkaan varoissaan -opettajien palkat saadaan juuri ja juuri maksetuksi lasten koulumaksuilla, jotka ovat opinahjon ainoa tulonlahde. Siis kaikki apu on enemman kuin tervetullutta! Mietimme pitkaan, mika olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta eli kuinka halukkaiden apu suuntautuu suurimpien puutteiden paikkaamiseen. Suomesta ei kannatta lahettaa mitaan tavaroita tai materiaaleja (kaiken saa halvemmalta Ugandasta ja postilaitos ei ole aina taysin luotettava!) vaan halukkaat projektin tukijat voivat auttaa parhaiten lahjoittamalla rahaa. Laitamme tilinumeromme tanne blogiin. Jos lahjoitat, laita selkea viesti (esim. Lahjoitus koululle), jottei avustukset jaa huomaamatta.

Kerromme blogissamme minka verran rahaa olemme saaneet ja mihin rahat kaytetaan. Talla hetkella suunnitteilla on ainakin lepakoiden myrkytys, tarhaluokkien maalaaminen, toimiva juomavesijarjestely, opetusmateriaalin valmistamiseen tarvittavien materiaalien kustannukset, opettajille sanakirjat, satukirjoja lapsille...

Inka: 130950-182209

Riikka: 145850-336259

Meilta on kysytty, mita me tanne haluamme. Kuulumiset Suomesta ja muualta maailmasta ovat aina tervetulleita ja ihania muistutuksia siita, etta kotiinpalatessa ei vain meneta Afrikkaa vaan saa takaisin puoli vuotta kateissa olleen oman ihanan elaman. Lahettakaa kaikki tervehdykset uuteen osoitteeseemme:
Basajjansolo MTC
Inka Kyllonen / Riikka Valiahde
p.o.box 326
Luwero
Uganda

Kiitos paljon kaikille jo etukateen! Weebale nyo nyo nyo! Muistakaa viela, etta 1 euro on 2500 Ugandan shillinkia, jolla saa 6 arkkia kartonkia tai vaikkapa kahdet sakset (koko koulu omistaa talla hetkella kahdet sakset). Liian pienia summia ei oikeastaan siis ole.

Hyvaa ja rauhallista joulua, nauttikaa kinkusta ja kynttilan valosta, olette ajatuksissamme!

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

KUVIAA!!


Inka kirjoittaa paivakirjaa ja sahkot on taas poissa. Perus Luwero!



Aslaf opettaa Riikkaa pyykkaamaan. Kaikki aina kommentoivat heikoista pyykinpesutaidoistamme, mutta minkas teet, kun vaan sattuu olemaan hemmoteltu mzungu!





Baby classin oppilaat ja master Rajab jarjestaytyvat riviin koulun kentalle vesileikkeja varten.



Naapurin lapset saivat yhden tuomistamme jalkapalloista. Aslaf on kuitenkin pieni ja sorrettu ja saa siis leikkia silla harvoin, mutta kerran Aslafilla oli pallo kokonaan vain itselleen ja niinpa han paatti istua se sylissa ovemme ulkopuolella ja hokea "Fanani, fanani.." niin kauan kunnes Inka heltyi ja otti pikkuisesta kuvan! Voi mika huima palloleikki konsanaan..





Kavimme koulumme oppilaiden Shalifahin ja Sumauyyan kotona vierailulla. He asuvat yhdessa isoisoisansa ja isoisoaitinsa kanssa tassa talossa, jossa on yksi huone, ei sahkoa eika juoksevaa vetta. Ulkokeittio eli pieni katos, jossa laitetaan ruokaa jai kuvan ulkopuolelle. Suurin osa Basajjansolon lapsista asuu samantapaisissa kodeissa.



Inka paikallisessa pedikyyrissa eli maanantaimarketilla hankkimassa varpaankynsille uutta ilmetta. Hinta on aika kohtuullinen: 1000 shillinkia eli 40 eurosenttia!




Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin Naantalin auringot. Turun seudun aurinko on kylla aivan helekutin saalittava tahan paisteeseen verrattuna ja niinpa korjaan kuvatekstin: Hassan, Adina, Gideon, Aslaf ja Nifa hymyilemassa kuin mitkakin paivantasaajan auringot!

Viime lauantaina kaytiin pikku retkella jossain Luweron pikkuteilla. Oltiin kaantymassa pienelle hiekkatielle, kun paikallinen mies pysaytti meidat neuvoen : "If you go that way there's less and less people". Neuvosta otettiin vaari ja suorastaan rynnistettiin tielle jossa ei ole ihmisia, silla silloin ei ole myoskaan mzungu-huutoja tai "how are you"-kysymyksen sarjatulistusta! Onneksi kuitenkin oli sen verran asutusta, etta saatiin ostettua kabalagaloja ja nautittua lounasta!





Riikka ja Hassan kotimme edustalla. Ovi, jossa on sininen verho on meidan ja toinen johtaa Moseksen ja Molen kotiin. Kuistin peralla on viela pieni varasto, jossa Molen aidin eli Gidin ja Adin mummon kukko nukkuu oisin. Ikkunan vasemmalla puolella oleva ovi avautuu Nifan, Hassanin ja Aslafin kotiin.



Tassa naette Hassanin ihanan halinalle yokkarin! Lapset ovat selanneet varmaan jokaisen meidan kirjoista tuhat kertaa, mutta ovat edelleen ihan innoissaan. Sopoo!

Muutama viikko takaperin koimme kauhun hetkia, kun Inka kuuli sankynsa paadyssa olevasta pahvilaatikosta rapinaa ja muutamaa hetkea myohemmin huoneen poikki kipitteli hiiri. Helvetti oli irti: molemmat syoksyivat kiljuen pihalle, inka itki, hyperventiloi ja tarisi! Samassa kaikki muutkin ovet aukesivet ja 11 naapuria oli tarjoamassa apuaan paniikkitilanteeseen. Koska inka ei kyennyt puhumaan, oli Riikan myonnettava nolona hataannyksen syy ja oi miten hyvat naurut kaikki saivatkaan (paitsi Inka, joka oli edelleen sokissa)!
Siita alkoi vainoharhaisuuden ajat. Pienikin kahahdus, tuulenvire, joka heilauttaa verhoja, lattialle tippuva muovipussi tai sukkamytty nurkassa aiheuttivat sangylle pomppaamisen ja kaksi valista jaanytta sydamen lyontia. Rauhattomien younien jalkeen oli asialle tehtava jotain ja niin koulun omistama kissa Pusi tuli taloon. Yhdessa paivassa ja yossa kissa pyydysti ainakin kolme hiirta meilta ja viisi muuta naapurostosta. Nain ollen 27.11. juhlittakoon tasta lahtien Pusin paivana