tiistai 30. syyskuuta 2008

Kolme tuntia lähtöön

Vihdoin aamulla iski kauan kaivattu matkakuume. Nyt jännittää edes vähän. Enää kolme tuntia täällä nilkkoja Neljältä nousee kone ja me jätämme Suomen reiluksi puoleksi vuodeksi. Afrikan tunnelmaan laskeudumme huomisaamuna ja saamme ensivaikutelman tulevasta uudesta ja eksoottisesta elämästä. Aamulla Helsingissä kulkiessa alkusyksyn kylmä viima puhalsi paljaisiin nilkkoihin. Ugandassaei luultavasti tarvitse ihan alkuun palella, sillä huomiseksi on luvassa puolipilvistä ja noin 25 astetta lämpöä! Huippua.

Läksiäiset sujuivat loistavasti. Tunnelma oli ihastuttava ja meille tarjoutui vielä vika tilaisuus nähdä monia ystäviä. Saimme läksiäisissä leluja ja pelejä viemisiksi Ugandaan lapsille, ja niiden lisäksi yhteensä 110 euroa! Rahoilla on ostettu jo kirjoja, hyppiksiä, frisbee, ynnä muuta. Loput lahjoitukset säästetään Afrikan päähän käytettäväksi, jotta päästään kyselemään, mitä siellä todella kaivataan! Valtava kiitos kaikille:)!

torstai 25. syyskuuta 2008

5 päivää lähtöön..

Nähtiin toissapäivänä Inkan kanssa ekaa kertaa kolmeen viikkoon.. Kaikki vaikuttaa hyvältä ja melkein kaikki lähtöön liittyvät asiat on kunnossa. Molemmilla on kukkaro keventynyt rokotusten ja lääkityksien myötä eikä kummallakaan ole hallusinaatioita eikä itsemurha aikeita! Huomenna sanotaan moimoi kaikille kavereille. Ei ees jännitä.